Kaikki on niin sekaisin. Mä yritin itsemurhaa hyppäämällä sillon perjantaina neljännestä kerroksesta alas. Olin soittanu kaverille ennen kun olin menny kiipeemään kaiteen toiselle puolelle. Toisaalta mä haluan kovasti, että mä olisin kuollu. Mutta koska mä oon menny rakastumaan siihen ihanaan mieheen, jonka parvekkeelta hyppäsin, mä en halua kuolla. Mä haluan vaan sen kainaloon. Mun on pakko uskoo, että mun elämällä on jokin tarkotus, koska en kuollu. En koskaan oo ollu ennen rakastunu.. enkä tienny miltä se tuntuu, mutta nyt tiedän. Mä haluan muuttua, jotta mä saisin olla vielä pitkään täällä ja katsoa mun hanin silmiin. Tuntea sen kosketuksen. Kosketuksen ja kuulla sen sanat, jotka mä oon alkanu uskomaan. Se sanoo rakastavansa mua ja haluavansa olla mun kanssa lopunikää, ja mä tunne puolella alan oikeesti uskoo että se myös tarkottaa sitä, sillä kaikki sen teot puhuu ainakin sen puolesta.. Se oli täällä sairaalassa kaks yötä mun vieressä, koska me ei haluta olla erossa toisistamme. Me ollaan yhdessä toivottavasti lopunikää.
Mun on vaikee päästää irti sh:sta ja kaikesta siitä turvasta mitä se antaa irti. Mä tahtoisin jatkaa ja laihtua, laihtua ja kuolla. Mutta mä oon saanu nyt kokea sellasta turvaa mun poikaystävän ansiosta, että en ois uskonu sellasta olevan olemassa. Mä tiedän nyt että mulla on turva. Joku joka pitää mua kädestä enkä mä jää enää yksin. Mun on pakko uskaltaa antaa tän rakkauden voittaa ja päästää irti sh:sta ja kuolemasta. Tää matka tulee olemaan rankka ja raskas.
Tänään pääsin käymään ulkona pyörätuolissa ja ette usko miltä se tuntuu, kun rullailee itteään pyörätuolilla eikä jalat toimi. Mä itkin ja itken nyt tätä kirjottaessakin. Mitä mä oon menny tekemään itelleni. Kropalleni joka tahtois varmasti mun elävän pitkään. Toimivan. On vaikee selittää kaikkee mitä mä käyn läpi tällä hetkellä. Varmaa on, että mä rakastan J:tä ja mä teen elämässäni suuria muutoksia. Vielä mä en oo valmis kaikkeen, mutta vielä mä muutan elämäni ja jätän kaiken tän taakseni. J rakastaa mua tällasena kun mä oon ja jos joku noin ihana ihminen kuin J siihen pystyy ja kykenee vielä opettamaan sen mulle niin kyllä mä hyväksyn itteni vielä tällasena normaalipainosena läskipaskana itteni. Mun ajatusmaailma on vielä entisellään, mutta nyt siihen on tullut tilaa ajatukselle muutoksesta. Oikeasta sellaisesta. Halu omasta takaa vaikka pelottaa pistää kaikki peliin; sydän, turva sh:sta. Mutta tää rakastuminen on saanut mut ajattelemaan jotenkin toisella tavalla.. mä en tiedä mitä tää on, mutta.. toivon että J on se enkeli, se pelastus, se joka täyttää mun sisällä puuttuvan osan, että mä pääsen sh:sta ja kaikesta muusta ikävästä eroon. Mä rukoilen, että mäkin saan onnen ja että oon ansainnu sen. Mä toivon etten oo oikeesti niin paha kuin luulen. Mä toivon, että J näyttää mulle mun sisimmän. Miettikää joku ihminen voi rakastaa tällasta mun kaltasta.. Siks oon ruvennu ajattelemaan, että pakko mun on olla muutakin kuin surkimus, tyhmä, paska, läski.
Antaako tulevaisuudessa ikuisen painon pudotuksen (sh:n) viedä voiton vai rakkauden mieheen, joka saa mut tuntemaan itseni hyväksi?
Vaikkei musta tulis maailman laihinta ja kauneinta. Mä voin taas elää. Mä uskon tarkotukseen ja mä uskon, että mun itsemurhayritys oli se ja tää tajuton rakastuminen. Mä tiesin että mun pitää käydä aika pohjalla ennenkun saan muutosta aikaan.. enkä usko että ilman rakastumista oisin ees näissä mietteissä. Mä vaan luulin, että mun pohjalla käynti ois toisenlainen.
Pitkä tie tulee olemaan ja vaikea, mutta vihdoin mulla on rinnalla ihminen jonka sanat mä uskon. Antakaa anteeksi, että petän teidät.. monessa suhteessa mm. että hylkään hitaasti sh:n ja en jatka tän blogin pitoa.
Kiitos kaikesta teille<3 Ootte rakkaita, mutta mä jätän nyt kaiken sh-blogejen lukemisen tai kuvien selaamisen. Mä toivon itseni puolesta etten enää palaa tällä tielle. Kuolemaa uhmaanneena voin sanoa, että se on oikeasti lopullista olla poissa. Mä haluan ainakin nähdä vielä mitä tällä elämällä on annettavana. Ainakin mä oon nyt saanu sen mitä halusin eniten; pelastuksen. Mulla on nyt J, joka on mun suoja ja turva.
Kuuntele tää <3
Mun on vaikee päästää irti sh:sta ja kaikesta siitä turvasta mitä se antaa irti. Mä tahtoisin jatkaa ja laihtua, laihtua ja kuolla. Mutta mä oon saanu nyt kokea sellasta turvaa mun poikaystävän ansiosta, että en ois uskonu sellasta olevan olemassa. Mä tiedän nyt että mulla on turva. Joku joka pitää mua kädestä enkä mä jää enää yksin. Mun on pakko uskaltaa antaa tän rakkauden voittaa ja päästää irti sh:sta ja kuolemasta. Tää matka tulee olemaan rankka ja raskas.
Tänään pääsin käymään ulkona pyörätuolissa ja ette usko miltä se tuntuu, kun rullailee itteään pyörätuolilla eikä jalat toimi. Mä itkin ja itken nyt tätä kirjottaessakin. Mitä mä oon menny tekemään itelleni. Kropalleni joka tahtois varmasti mun elävän pitkään. Toimivan. On vaikee selittää kaikkee mitä mä käyn läpi tällä hetkellä. Varmaa on, että mä rakastan J:tä ja mä teen elämässäni suuria muutoksia. Vielä mä en oo valmis kaikkeen, mutta vielä mä muutan elämäni ja jätän kaiken tän taakseni. J rakastaa mua tällasena kun mä oon ja jos joku noin ihana ihminen kuin J siihen pystyy ja kykenee vielä opettamaan sen mulle niin kyllä mä hyväksyn itteni vielä tällasena normaalipainosena läskipaskana itteni. Mun ajatusmaailma on vielä entisellään, mutta nyt siihen on tullut tilaa ajatukselle muutoksesta. Oikeasta sellaisesta. Halu omasta takaa vaikka pelottaa pistää kaikki peliin; sydän, turva sh:sta. Mutta tää rakastuminen on saanut mut ajattelemaan jotenkin toisella tavalla.. mä en tiedä mitä tää on, mutta.. toivon että J on se enkeli, se pelastus, se joka täyttää mun sisällä puuttuvan osan, että mä pääsen sh:sta ja kaikesta muusta ikävästä eroon. Mä rukoilen, että mäkin saan onnen ja että oon ansainnu sen. Mä toivon etten oo oikeesti niin paha kuin luulen. Mä toivon, että J näyttää mulle mun sisimmän. Miettikää joku ihminen voi rakastaa tällasta mun kaltasta.. Siks oon ruvennu ajattelemaan, että pakko mun on olla muutakin kuin surkimus, tyhmä, paska, läski.
Antaako tulevaisuudessa ikuisen painon pudotuksen (sh:n) viedä voiton vai rakkauden mieheen, joka saa mut tuntemaan itseni hyväksi?
Vaikkei musta tulis maailman laihinta ja kauneinta. Mä voin taas elää. Mä uskon tarkotukseen ja mä uskon, että mun itsemurhayritys oli se ja tää tajuton rakastuminen. Mä tiesin että mun pitää käydä aika pohjalla ennenkun saan muutosta aikaan.. enkä usko että ilman rakastumista oisin ees näissä mietteissä. Mä vaan luulin, että mun pohjalla käynti ois toisenlainen.
Pitkä tie tulee olemaan ja vaikea, mutta vihdoin mulla on rinnalla ihminen jonka sanat mä uskon. Antakaa anteeksi, että petän teidät.. monessa suhteessa mm. että hylkään hitaasti sh:n ja en jatka tän blogin pitoa.
Kiitos kaikesta teille<3 Ootte rakkaita, mutta mä jätän nyt kaiken sh-blogejen lukemisen tai kuvien selaamisen. Mä toivon itseni puolesta etten enää palaa tällä tielle. Kuolemaa uhmaanneena voin sanoa, että se on oikeasti lopullista olla poissa. Mä haluan ainakin nähdä vielä mitä tällä elämällä on annettavana. Ainakin mä oon nyt saanu sen mitä halusin eniten; pelastuksen. Mulla on nyt J, joka on mun suoja ja turva.
Kuuntele tää <3
