Yksin auringossa

Mua ahdistaa armottaman paljon ja ihan hyvä vain vaikka siitä valitankin aina. Musta koura vetää mua pimeyteen. Mikään ei tee muuta kuin ahdista. En näe syytä nousta sängystä, silti nousen.
Aamulla ennen seitsemää ylös. Nukuin huonosti. Ties kuinka mones huonosti nukuttu yö. Voin vain syyttää siitäkin itseäni. Oon ahminu liikaa. Paisun ja lihon eikä uni tule kun ahdistaa ja turvottaa.
Ahdistuksen kourissa tartuin toimeen ja siivosin koko kämpän. Vielä illalla pitää pyörittää pari koneellista pyykkiä ja sitten voin olla ainakin hetken ilman siivouspaniikkia vaikka se on koko ajan. Huomenna tuntuu ihan sottaiselle ja likaiselle joka paikka.
Kävin lenkillä 1h45min, josta hölkkäsin vähän matkaa. Laiskuuttani tai jonkun muun tekosyyn varjolla (pohje ja polvi kipeinä) en sitten juossut puoltakaan matkasta. Itsesääli senkun saa lisää purtavaa!
Kotona 100 x-hyppyä ja jumppa. Henkinen kuolema. Yksinäisyys. Kaikki ovat jossain. Veli siskon ja tämän kihlatun luona toisella paikkakunnalla, isi ja äiti viettämässä kahdestaan laatuaikaa jossain tienpäällä, kaverit ulkomailla, töissä tai reissussa, pitämässä hauskaa. Kaikilla muilla on hauskaa paitsi mulla läskillä inisijällä. Ahmijalla. Puliakalla. Laiskalla. Typerällä huoralla. Tekopyhällä skitsolla. Minä ja minun iso perse! Maanantaina jatkuu koulu ja mulla on asiat rästissä siis ne jotka itelleni vannoin tekeväni loman aikana. Olihan mulla aikaa yllin kyllin, mutta mihin sen olen sen sijaan tuhlannut? Ahmimiseen, itsesääliin, surkeuteni ympärillä vatvomiseen, turhuuteen, makoiluun sängyn pohjalla. Neljä viiltoa tullut eilisen ja tämän päivän aikana. Lisää varmasti tulossa. Nyrkillä jalat mustelmille. Satuta, tuhoa, tapa!


Ja minä tiedän ettei tämä valittaminen mitään auta! Ei se ees helpota oloa, silti se on ainoa mitä osaan ahmimisen lisäksi. Voikohan sitä ees taidoksi sanoa..

Oon pettynyt itseeni. Jalkojeni väliin ei tule rakoa seistessä, mahani ei ole litteä ja timmi, takamukseni ei ole litteä ja kiinteä, käteni eivät ole tikkumaisen hennot, naamani ei ole sopusuhtainen, rintani eivät ole olemattomat. Kroppaani kertynyt läski hyllyy ja lyllyy. Täyttää joka paikan itse ihrallaan. Sana lihavakaan ei kuvaa tarpeeksi todenmukaisesti ulkomuotoani. Olen suuri, epäsuhtainen ihraköntti! Ruma olio, jonka kuoltua maailma olisi paljon parempi paikka.

Täytyy valmistautua kohta tädin ja serkkujen tuloon. Lähen niiden mukaan ostamaan toiselle paikkakunnalle koulukirjoja ens jaksoon. En tiedä miksi lähden mukaan. Etten olisi yksin? Kokisin edes hetken ajan, että olen osa jonkun elämää? Vai siksikö ettei tarvitsisi käydä yksin kaupassa ostamassa ruisleipää ja jogurttia ahmittavaksi? Siksipä varmaan. Mitäpä muuta tämän päivän mokaamiseksi keksisin! Oon ihan vitun tyhmä lehmä!!