Läski tunnustaa

Tulin ihan pikasesti kertomaan tän viikon tapahtumista. Eli maanantaina kävelin porukoille. Heräsin 5.10 ja jumppasin. :) Lähin sen jälkeen kävelemään. Matkaa vanhemmille on n.17km, jonka kävelyyn meni 2h35min. Porukoilla oli sillon vaan veli kotona, joten siivosin pari tuntia. Ennen porukoiden tuloo kotiin käytiin lenkillä veljen kanssa noin tunnin verran ja illalla vielä isin kanssa puol tuntia.
Kuten yleensä, en syöny mitään koko päivänä, koska olin porukoilla. Join vaan pari mukillista vettä koko päivänä ja se siitä. Kuvottaa loppuviikko.
Tiistai ja keskiviikko meni ahdistusta lisäten ja läskiä paisuttaen. Ruisleipää, rasvatonta jogurttia ja puuroa enemmän kuin paljon.
Sama tänään. Liikuntaa tiistaina liian vähän. Vain jumpat ja kävely/hölkkä 50 minuuttia ja pyöräily säälittävät 15 minuuttia. Keskiviikkona aamusta lenkki 1h45min ja jumpat. Heti aamulenkin jälkeen kävin tädin kanssa toisella lenkillä 30 minuuttia.

Mun pitäis laskee matikkaa, järjestää asioitani ja siivotakin asunto. Onnistuin sen tässä ti-to välisenä aikana sotkemaan röhnäämällä. Saattasin saada työn nyt tän kevään ajaksi koulun ohella, mutta aikani asiaa kelattuani tulin siihen tulokseen ettei mun jaksaminen ja pää kestä nytkään kunnolla saati, että olisin töissä ohessa vaikkakin työ olisi osa-aikaista. Oon naurettava kun en kykene ees siihen. Rahaahan se tietäis, mutta se tulis loppupeleissä maksamaan paljon enemmän kun mitä tienaisin. Ainakin henkisesti saisin maksaa paljon. Riskeeraisin taas kaiken mikä ei ole tosiaankaan fiksua. Oon tehny sen virheen niin monta kertaa, että oon kuvitellu ja valehdellu itelleni jaksavani ja kasannu liikaa hommaa, sit kaikki onki kaatunu kuin korttitalo. Taas tässä punnitsemisen paikka; oonko todella oppinu virheistäni. Päätin etten ota työtä tai siis mene haastatteluun huomenna vaikka olisinkin sitten luuseri. Keskityn nyt tän kevään laihdutukseen ja kouluun.

Kiitos kommenteista<3 Toivottavasti viikonloppunne meni hyvin eikä tää viikko oo kussu teillä samanlailla kuin mulla. Jaksamisia kaikille pikkusille!<3 Mä kirjotan taas kun kynnelle kykenen eli saan läskiperseeni tekemään jotain ahmimista järkevämpää.

Helmikuun vika viikonloppu

Tähän mennessä suustani on mennyt alas vain neljä mynthonia ja light-mehua/limpparia. Oon jääny koukkuun laksoihin. Vatsa toimii niiden avulla yllättävän hyvin.<3 Lupa syödä kummittelee kahden jäljestä. Läskiolo vainoaa etenkin noiden juomisten takia. Olisi ihanaa kun ei tarvitsisi syödä tai juoda mitään. Voisi pitää täysin tyhjän vatsan. Nukahtaa sen hurjaan mölinään.
Syömisen sijaan olen käyttänyt aikani fiksusti. Aamulla ennen kuutta aamulenkki. Ulkona iski kylmyys vastaan, mutta työnsin sen mielestäni syrjään. Kävelin/hölkkäsin 1h35min, jonka jälkeen kotiin tullessa jumppasin ja siivosin.
Kaiken sen jälkeen aloin laskemaan intoa puhkuen matikkaa. Ratkaisin tehtäviä, sellaisiakin joita en meinannut tajuta lainkaan. Voin sanoa olevani ylpeä itsestäni ainakin vähän. :) Saatuani tavoitemäärän tehtäviä tehtyä aloin tekemään äidinkielen kirjavertailua. Päätin etten jätä sitä enää kesken vaan tänään mun on saatava se valmiiks ja niinhän mä sainkin.

En käsitä tätä epätoivoista oloa mikä mulla on parhaillaan vaikka oon saanu tänään tehtyä kaikkee järkevää. On jotenkin omituinen olo. Jossain sisällä kyyneleet ottaa rivissä vapauteen pääsyään, mutta jokin estää niitä tulemasta. Ehkä parempikin etten itke ettei viimesetkin voimat mene itkemisen turhuuteen. Mikään ei riitä - missään. Vaikka oon ylittäny itteni tänäänkin, ei se tunnu riittävän hirmulle joka haluaa enemmän. Uuvuttavaa ja ahdistavaa. Onnistumistenkin jälkeen jokin osa mua karjuu ettei se oikeastaan ees merkinny mitään. :( Nyt tässä palellessa on aikaa miettiä mitäköhän sitä seuraavaks keksis. Taidan alkaa katsomaan koneelta tv-sarjaa, kun ei muutakaan jaksa.

Millanen viikonloppu teillä on ollut? :)

Iltapäivällä söin 2½dl puuroa, 2dl vanilja jogurttia ja 2dl mehukeittoa. Kaloreita yhteensä 423.
Perään kasa laksoja.
Äsken kävin vielä kävely/juoksu lenkillä 35 minuutin ajan.
Kohta suihkuun ja venytykset ja sitten unten maille, jos nukkumatti sattus antamaan unta tänä yönä.
Ei kiva, kun on läskiolo ja ahdistus.
Maanantaina porukoille yhdeksi yöksi. Onpahan omatunto sitten ees hetken hiljaa.

Osa totuutta

Olipa kerran pieni tyttö nimeltä Peppiina. Tyttö asui äitinsä, isänsä, isosiskonsa sekä pikkuveljensä kanssa kaukaisessa linnassa. Linna oli punainen ja sitä reunustivat korkeat kauniin vihreät kuuset. Tyttö rakasti linnaansa ja perhettään. Tyttö toivoi ettei koskaan joutuisi jättämään linnaa tai perhettään.
Kului joitakin vuosia, kun tuli aika jättää linna ja muuttaa asfalttiviidakkoon asumaan. Tyttö yritti kaikkensa jottei linnaa tullut katsomaan perhe ostaisi heidän linnaansa. Tyttö oli vielä niin nuori ettei hänen yrityksensä onnistunut ja näin ollen perhe osti linnan. Surullisena tyttö pakkasi tärkeimmät tavaransa. Ne mahtuivat yhteen pyykkikoriin. Tyttö hyvästeli linnansa ja astui hevosvaunun kyytiin. Edessä oli pitkä ja raskas matka, jonka aikana tytön poskia pitkin vieri monta lohdutonta kyyneltä. Mitä lähemmäs perhe saapui harmaata asfalttiviidakkoa sitä enemmän tyttö menetti hehkuaan. Vaunut muuttuivat harmaaksi ja synkiksi. Heidän uusi kotinsa oli keltainen vanha kivitalo, jossa asui muitakin. Taloa eivät ympyröineet vihreät puut eikä linnut laulaneet yhtä kauniisti kuin linnassa vaan talon ympärillä oli kymmeniä muita yhtä mitäänsanomattoman surullista kivitalo parkaa. Tyttö ei voinut vieläkään täysin käsittää ettei hän enää tulisi asumaan linnassaan koskaan vaan uusi perhe asuisi siellä ja saisi sen onnen, jonka tyttö oli kerran omistanut.

Kului aikaa eikä tyttö millään sopeutunut uuteen kotiinsa. Tyttö nimitti kivitaloa kodikseen muttei hänestä tuntunut yhtään siltä, että hän olisi ollut kotonaan. Hänen kotinsa oli linnassa. Tyttö ikävöi linnaansa ja suri. Kasvaessaan vanhemmaksi tytön ikävä linnaansa kohtaan kasvoi kasvamistaan. Tyttö yritti kaikkensa, jotta tuntisi kivitalon kodikseen muttei mikään tuntunut auttavan. Yksinkertaisesti mikään ei tehnyt kivitalosta linnan veroista. Sänky tuntui kovemmalle, talo haisi erilaiselle, ilma oli raskaampaa, kaikkialla oli asfalttia eikä missään virrannut puhdas vesi. Tyttö alkoi haluamattaan tuntemaan vihaa ja katkeruutta elämää, kohtaloaan sekä perhettä kohtaan, joka taannoin heidän linnansa osti.
Tyttö muuttui levottomaksi koulussa ja sai siellä sekä kotona negatiivista huomiota päivittäin. Kukaan ei tuntunut ymmärtävän häntä. Tyttö tunsi sisällään kuinka hän mureni päivä päivältä eikä kukaan kuullut hänen hätäänsä.

Teini-ikäisenä tyttö alkoi sulkeutumaan eikä enää ollut silmätikkuna koulussa. Kotona senkin edestä. Tytön käytös kotona oli välillä raivoisaa. Tyttö löysi avun laihduttamisesta. Ajatukset menetetystä linnasta alkoivat saada tilalleen muuta ajateltavaa. Laihdutus oli hengähdyskeino tytön kovalle ikävälle. Hän ei kuitenkaan edelleenkään pystynyt olemaan miettimättä linnaansa. Tyttö alkoi liikkua entistä enemmän, syödä vähemmän ja oksennella silloin kun hän joutui syömään.
Tyttö näytti ulospäin pirteämmältä ja iloiselta vaikka sisältään tyttö vain rikkoutui kaiken aikaa yhtä enemmän ja enemmän. Tyttö oppi käyttäytymään häneltä odotetulla tavalla.
Vasta seitsemäntoistavuotiaana tyttö laihtui merkittävästi. Hänen itsekurinsa oli terästä ja hän tunsi olevansa elämänsä kunnossa. Vauhti kiihtyi eikä tyttö enää tuntenut kipua ja surua. Tyttö uskoi pääsevänsä takaisin linnaan perheineen, jos laihtuu tarpeeksi. Niin pieneksi että lakkaa olemasta. Jollain hassulla tavalla hän uskoi luulonsa todeksi.

Nyt tämä pieni ja pippurinen tyttö on kaksikymmentävuotias ja uskoo edelleen pääsevänsä linnaan takaisin, jos jatkaa tietään kohti kuoleman kirkkautta. Hän uskoo tietävänsä, että koti löytyy valosta. Hän uskoo, että valossa on hänen perheensä juuri sellaisena kuin linnasta aikoinaan lähtiessä. Tyttö ei tahdo päästää irti uskomuksestaan vaan jatkaa hinnalla millä hyvänsä. Hänen kipunsa on kovettunut kiven lailla hänen sydämeen. Hän on lohduton eikä yksikään asfalttiviidakon kallotohtori tai ystävällinen ihminen häntä kykene auttamaan. Lohduton tyttö jatkaa painavaa askellustaan niin kauan kunnes viimeinenkin ikävän kyynel on vuodatettu.

Lauantain PLAN

Eilen sain itsestäni puristettua iltalenkillä vielä 1h40min verran. :)
Nukkumaan menin kymmenen yli kahdeksan. Maha muris mulle, mutta jätin sen omaan arvoonsa ja keskityin nukkumiseen. Herätyskellon soidessa puoli kuusi nousin lenkille.
Mä suunnittelin eilen tän päivän ohjelman mielessäni. Ohjelmassa aamulenkki, jumppa, matikan laskuja ja äidinkielen kirjavertailun tekoa. Kaikki on tehty ja kellokin on vasta vähän yli 11. Olen tyytyväinen. Aamulenkillä kävelin ja juoksin tunnin ja kymmenen minuuttia. Lenkillä maha jatko murinaa, mutta nyt se ei enää murise saatuaan pannullisen kahvia. Kunnon kofeiinitärinät taas menossa. Tätä oloo ei olis, jos en ois pitäny yli viikon taukoo kahvin juonnista. Ennen lenkkiä olin napannu yhen kofeiinipillerin.

Yritän tässä parhaillaan miettiä mitä sitä tekis ennenkun syön. Saan syödä kahden jälkeen. :) Taidan alkaa koristelemaan thinspo-vihkon sivuja uusilla kuvilla ja teksteillä ja sitten ehkä kirjottaa kesken olevaa tarinaa!! :)

Hei, ihanaiset lukijat!

Moikka taas!

Tänään tuli tasan viikko edellisestä postauksesta. Aika on taas huomaamatta livahtanut ohi ja siinä samalla olen isontunut kiloilla. Peilin tyttö senkun vain ahistuu entisestään. Viime viikon perjantaina bileet meni hyvin tai miten sen nyt haluaa ottaa. En ainakaan käyny angstaamaan vaan päinvastoin heiluin kuin heinäseiväs bilehileenä (ei niinkään hehkeänä) tanssilattialla ja roikuin useamman jätkän kaulassa (ei lääppimistä) tupakalla. Ilta oli kaiken kaikkiaan kiva, mutta sitäkin uuvuttavampi. Lauantaina kävin tädin ja serkkujen kanssa pulkkamäki-tapahtumassa. Lauantai, sunnuntai ja maanantai meni ihan sumussa. Olin ihan väsyny ja nukuin suurimman osan vuorokaudesta. Kävin toki lenkillä ja jumppasin. Tiistaina ja keskiviikkona tein kolme koetta ja tiedän joutuvani uusimaan niistä ainakin matikan. Nyt aion myös harjoitella kunnolla matikan uusintaan. En päästä itseäni liian helpolla.
Olen loputtoman itsesäälini ja epäonnistumisen pelon takiani kierinyt ahmimis-kierteessä lauantain ja torstain välisen ajan. Keksien itselleni tekosyitä tai sitten en. Vain uskonut ettei musta ole kuitenkaan mihinkään muuhun. Naurettavinta ahmimisessani on ollut se ettei mun ole oikeasti tehnyt edes mieli ahmia.
Olen kypsytellyt ajatusta asenteen OIKEASTA muutoksesta mm. muutaman lehtiartikkelin kannustamana. Tähän mennessä aikomukseni muuttaa negatiivinen asenteeni positiiviseksi on ollut jollain tasolla itselleni valehtelua, sillä aina jossain pinnan alla on kytenyt uskomus ja ajatus siitä etten kuitenkaan onnistu.
Nyt pienen, mutta ratkaisevan tärkeän oivaltamisen myötä olen vihdoin antanut itelleni luvan muuttaa oikeasti asennettani positiiviseksi vaikkei se tapahdukaan sormia napsauttamalla tai yhessä yössä.
Tänään oli jälleen vaikea aamu. Teki mieli jäädä sängyn pohjalle ja ahmia lenkin jälkeen päivällä. Eilen illalla tein ja ripustin A4-kokoisen positiivisten "minä pystyn tähän" tyyppisen paperilapun vessaan, jotta voin lukea aina aamuisin hampaita pestessä sitä. Hokea samoja lauseita, jotta ne syöpyvät mieleni jokaiseen sopukkaan. Minä tiedän että minusta on saavuttamaan ne asiat, jotka haluan. Mutta tiedän myös ettei se tule itseä säälimällä tai sängyn pohjalla makaamalla. Ei laihuus eikä hyvät arvosanat saati muutto toiselle paikkakunnalle kesän alussa. Unelmani eivät ole suuria, joten en alunperinkään ymmärrä miksen ole aiemmin tajunnut muuttaa asennettani vaan olen uskotellut itelleni valheita joiden mukaan mun pitäisi vaan olla masentunut ja yrittää laihtua ja menestyä. Kulkea aina pää painoksissa ja olla kamalan negatiivinen koko ajan. Oon alunperin siis lähteny totaalisen väärällä asenteella liikkeelle.

Vakaan päätöksen asenteen muutoksen suhteen lisäksi olen tehnyt toisenkin päätöksen olla ajattelematta ja analysoimatta kaikkea ja etenkin menneisyyttäni ja tekojani liikaa. Joskus kysymykseen MIKSI ei löydy vastausta. Oon sisäistäny myös sen, että koskaan ei tule "sitä oikeaa hetkeä" jolloin olisi mahdollista tehdä muutos. Myrkyssäkin täytyy pitää vene pystyssä, jos ymmärrätte mitä tällä tarkoitan. Vaikka elämäni on juuri nyt sekasin ja mistään ei tunnu tulevan mitään; lihon, en pääse kursseja läpi tai vedän ne rimaa hipoen, en jaksa laittaa työhakemuksia saati etsiä asuntoa toiselta paikkakunnalta, tiedän että juuri nyt on oikea aika muuttaa elämäni suunta. Vene keikkuu varmasti puolelta toiselle päivittäin ja hörppää vettäkin, mutta olen henkisesti siinä pisteessä, että aion vakaalla ja varmalla otteella kauhoa vettä sitä mukaa paatistani pois jotten uppoa eli suomenkielellä epäonnistu. Asenteeni ei edelleenkään ole täysin kohdallaan, mutta tiedän sen pian olevan, koska aion tehdä lujasti töitä saavuttaakseni unelmieni vartalon, paremman koulumenestyksen sekä saada töitä ja muuttaa kesän alussa.
Olen tehnyt päätöksen ja loput on nyt musta kiinni! :) Helppoa ei tule olemaan, mutta kyllä minä selviän!

Tämä päivä on menny touhutessa. Aamulla kävin kävely/hölkkä lenkillä 1h35min, tein 100 x-hyppyä ja jumppasin. Sain jopa siivottua sotkuni vaikka siihen menikin useampi tunti. En todellakaan kadu etten aamulla jäänyt makaamaan sänkyyn pyörittämään itsesääliäni. Olen aidosti iloinen, että nousin ja kulutin kaloreita. Olen tänään ajatellut sopivasti ja pyrkiny vähentämään liikaa miettimistä vain tehnyt asioita, jotka kuljettavat minut kohti unelmiani.

Kaloreita kertyi äsken 360. Ne tuli 2dl puuroa ja 2 vanilja jogurttia. Ne riittävät tälle päivälle. Illalla aion vielä suunnata tieni toiselle lenkille.
Nyt matikan laskuja ja asunnon metsästystä ---->

..Jäi vielä tekstissä mainitsematta, että ahmin (la-to) tosiaan puuroa, ruisleipää ja rasvatonta jogurttia. Ruisleipä oli paha, jota ei saa syödä! :(
Toinen asia, jonka tahdoin purkaa tänne oli, että äiti nimitti mua tänään puhelimessa puliakan näköiseksi (ansaittu kommentti). Olen kuulema senkin mielestä aina hirveissä vaatteissa (totta) ja rasvaisissa hiuksissa (pesen hiukset päivittäin). Oli vaan aika järkyttävää taas tietää mitä äitikin musta ajattelee. :'(

Ps. Miten teillä on menny? Pahoittelen suuresti etten ole seurannu tän viikon aikana teidän blogeja. :(

Lannistunut olo

Haha, läskeily ja oksentaminen autto mua nukkumaan yhdeksän tuntia yhteen soittoon viime yönäkin. Aamulla ei ois tosin jaksanu millään nousta. Lenkille lähin ennen seitsemää. Meni vain 1h10min. En tule todellakaan tyytyväinen. Jumppasin ja tein 100 x-hyppyä. Läskiolo vainoaa mua. Peili ei anna armoa ja läskit ne vaan tuntuu lisääntyvän käsivarsiin, perseeseen, tissiin ja mahaan.
Tänään ei tarvitse syödä, onneks. Senkin edestä kun tulee kaloreita viinasta. Tiedän etten ikinä tule laihtumaan, mutta harvoin ryyppään, joten tänään otan sitten olan takaa. Joo toivottavasti ei tule putki päälle.
No onneks ei ole rahaakaan.
Kävelyä kerty kaupungilla palloilusta vähän. Hyvä tosin jos edes tuntia. Tyhjää parempi.
Nuorisotyöntekijän luona soittelin miljoonalle työnantajalle, mutta kukaan ei ollu innokas ottamaan mua töihin. Kunnes sitten yks tärppäs. Jos en nyt ens torstaihin mennessä saa muuta työtä mistään, niin pääsen nuorisotoimeen töihin.. tai en oo ees varma mitä mun työtehtäviin sit kuuluu, mutta eilen sain innostuksen että ehkä mun ala vois olla nuorisotoimessa. Olin tosin jo aikasemmin haaveillu salaa pienessä mielessäni ala-asteen opettajan ammatista tai sosionomin ammatista, mutta en tiedä. Ei musta niihinkään ole. Kaikki tuntuu tummalle, raskaalle ja painavalle. Nyrkeillä olen takonu jalkojeni kautta itseeni elämää. Poistanut osan pahaa. Itsemurha käy mielessä vähän väliä. Näen itseni jo roikkumassa katosta narukaulassa. Ne ajatukset valtaa mielen väkisin. En näe valoa pimeyden keskeltä. Oon turvoksissa tai kuvittelen olevani. Ilta pelottaa ja ahistaa. Entä jos kaikki menee päin persettä ja kaikki nauraa mulle? Tekis mieli jäädä kotiin turvaan.
Jostain pitäisi kaivaa positiivinen ja iloinen mieli. Haluaisin alkaa jo nyt juomaan. Vasta 19 annan luvan itelleni alotella. Bileisiin lähetään meinaan vasta 21.00 ja niissä ollaan neljään aamuyöllä varmastikin, joten en voi kovin aikasin alottaa vaikka kuinka haluaisin. Lääkkeitä vedän viinan kanssa. Tyhmää.. idioottimaista, mutta pakko saada tänään pönttö ihan sekasin seurauksilla millä hyvänsä.
Tällainen luuseri olen. Sitten ihmettelen miksei mistään tule mitään.

Perjantai-iltoja kaikille! <3 Huomenna palaan astialle kertomaan kuinka mokasin ja riehuin pilaten kaiken. Ne viimesetkin ihmissuhteet.

Juokse villi lapsi

Päivällä nuorisotyöntekijän tapaaminen ihan jees. Töitä etsin tapaamisen jälkeen ympäri paikkakuntaa, mutta kukaan ei ollu kiinnostunu palkkaamaan tällasta läskivätystä. Mummolla kävin hetken. Kävelyä tuli ympäriinsä.
Läskipaskaolo ja turvotus ei kadonnut silti mihinkään. Kotona lisäsin sitä ja söin 5dl puuroa ja 6dl vanilja jogurttia. Kaloreita kuvottavat 890. Osan päädyin oksentamaan pois niin, että naama on ihan turvoksissa. Huomenna pitäis näyttää ihmiseltä, mutta enpä ikinä näytä. Näytän turvonneelta, lihoneelta, läskiltä joka yrittää vain näyttää ees vähän ihmiseltä ylipienessä mekossa.
Väsyttää, mutta vielä pitää sheivata, lakata kynnet ja venytellä, sitten nukkumaan. Huominen ei innosta yhtään. Kamala ahdistus, masennus, läskiolo.. Haluaisin vaan itkee itteni kuoliaaks. Ei mistään tule mitään ikinä, ei ikinä..

Ystävänpäivä

Eilinen ilta meni perjantain meikkiä ja kampausta harjoitellessa. Paniikki iskee hiusten laiton kanssa. Luomiväriäkään en osaa valita :s Toivon kaikkien olevan siellä bileissä niin humalassa ettei ne tajua miten järkyttävälle näytän.
Nukkumaan menin kymmenen aikaan vasta. Herätys oli kuudelta, mutta pääsin vasta seitsemän jälkeen kaivautumaan sängystä ylös. Sain yllätyksekseni nukuttua koko yön heräämättä edes vessaan. Oli ihana nukkua, mutta silti olo oli aamulla lyijynraskas.
Lenkillä meni 1h50min. Ois tehny mieli heittäytyä maahan ja jäädä sinne, kun ei millään ois jaksanu kävellä askeltakaan. Oli ihan vetelä olo. Olin juonu heräämisen jälkeen vaan vettä. Vasta jumpan ja suihkussa käynnin jälkeen join pari mukillista kahvia mustana ja vähä zeroo. Jääpalojakin nakertelin ehkä kymmenen ja söin yhen mynthonin. Kylmyys iski enemmä noiden jääpalojen takia :))

On ollu aamusta asti ihan kamala läskiolo. Kaikki ahdistaa. Paino. Ulkonäkö. Kalorit. Huominen. Raha-asiat. Koulu. Elämä. Painopainopainopaino! Oon ihan turvoksissa ja vaatteet ei istu mitenkään päälle. Kohta pitäs kaiken lisäks lähtee kaupunkiin tapaamaan sitä nuorisotyöntekijää ja sen jälkeen vielä mennä kaupungin halki mummon luona käymään. Mun tilillä on vaja neljä euroa ja sillä pitäs tulla ensi kuun 4.päivään toimeen. Näinköhän onnistuu. Mitäs oon ahminu ja lihottanu itteeni viimesillä rahoillani. Itteeni saan syyttää ettei oo rahaa yhtään. Mitäs oon niin läski ja syöny kaikki rahani. Oispa hieno tunne, kun vois ostaa edes hiustenpesuaineen, josta pitää eikä sitä mikä on halvin ja kuivattaa ennestään kuivat hiukset.

Oiskohan mahdollista vaan kuolla nyt ja tässä. Jäädä vaikka kotiin. En tiedä. Ahmia, kun mistään ei tule mitään ja oon vaan niin kuvottava idiootti.

Ps. Päivitin blogini-sivun laitaan tänään otetut mitat. Eipä ole muuttunu juuri yhtään. Osa ei lainkaan. :( Läski edelleen.. Eikä ihme!

Pinkin täyteistä ja iloista ystävänpäivää rakkaat pikkuset<3

Muistakaa nauttiakin elämästä :)

13.2.2013

Mä en tajua. Sydän jyskyttää taas niin, että tuntuu et sydän lentää rinnan läpi :D Joo läskin vaiva, kun varmaan niin huono kunto, että istuessakin vittu sydän vetää ylikierroksilla.

Yö oli taas jotain niin ratkiriemukasta, että teki mieli vetää itteni kiikkuun ihan siitä ilosta etten saanu nukuttua kunnolla. Menin kasin aikaan nukkumaan, nukuin neljä tuntia pyörien kunnes heräsin enkä saanu unta neljään tuntiin, joten luin äikän esitelmään toisen kirjan loppuun. Nukuin vielä tunnin, hieman vaja sitten nousin vaikka olisin halunnu jäädä nukkumaan niin kauan kuin unta olisi riittäny. Aloin polkemaan kuntopyörällä tunnin ajan, samalla lukien maantietoo, jumppasin ja siivosin. Tein aamutoimet ja join pari kuppia kahvia, energiajuoman (17kcal) ja otin sokerittomia mynthoneita. Kouluun ja hypyillä kaverin kanssa kävelyä kaupungilla (kävin Alkossa ostamassa perjantaille juomia).
Päivän aikana kirjoitin ns. tarinaa vihkoon ja päiväkirjaakin kerkesin rustata tunneilla. Matikan tunnilla tosin keskityin vain ja ainoastaan laskemaan tehtäviä. Puoli neljältä vaelsin yksin omia matkojani kotiin. Söin päivän ensimmäiset ruokakalorit. Nyt sitten saankin pyöriä turvoksissa. Pelkään sortuvani ahmimaan. Söin 3dl puuroa, 4dl vanilja jogurttia ja 1dl mehukeittoa. Kaloreita yhteensä 559. Ne meni sitten suoraan kaksoisleuaksi ja selluliitiksi perseeseeni. Kumosin syömisen perään yliannostuksen laksatippoja.

Huomenna ei olisi kuin kaksi englannin tuntia iltapäivällä, joten en mene kouluun. Kahdeltatoista on muutenkin tapaaminen sen nuorisotyöntekijän kanssa. Saa nähä mitä siitäkin tulee. Jotenkin tää väsymys saa mut pilaamaan kaiken. Haluan ahmia kuten aina. Haluan satuttaa itseäni. Eilen kirkon jälkeen päädyin viiltelemään, niin kannattava reissu oli kirkossa käyminen. Jep juuri näin.

Fat party bitch

Tämä on se tunne - se hetki - joka saa minut kerta toisensa perään, aina, ratkeamaan ahmimaan. Tämä on se tunne, josta en ikinä selviä. Se tunne on, josta puhun, on sellainen omituinen tunne sisälläni, mielessäni, halu täyttää maha ratkeamispisteeseen, jotta voisin tuntea kehoni paisuneet mittasuhteet selvemmin. Tuntea olevani elossa vaikken haluaisikaan olla. Se huutaa, se anelee, se haluaa minut täyttämään tyhjiön sisälläni ahmimisella. Se haluaa, että ahmin. Miten sulkea siltä korvansa? En ikinä onnistu lopettamaan sen kuulemista. Se tahtoo, että epäonnistun. Sille on vain tärkeää etten tunne oloani niin tyhjäksi. Tyhjällä en tarkoita mahan tyhjän tuntua vaan mielen. Sen pakottavan tarpeen ahmia halu kumpuaa sisäisestä mielen tyhjyydestä. Kevyedestä leijua kaiken yllä, kaikesta kauas. Olla olemassa todellinen hahmo jossakin kaukana, ei täällä. Tunne haluta ahmia tahtoo minun ahmivan, jotta voisin palata tähän elämään. Se ei halua antaa minun pääsevän tuskastani eroon. Muutaman päivän se antaa minun maistella vapautta, ihanuutta, kauneutta. Se antaa minun maistaa parin päivän ajan keveyden tuntua kunnes se palaa jyrisevällä voimalla palauttamaan minut suurempaan todellisuuteen. Olen läski, heikko läski, jolta puuttuu itsekuri vastustaa sitä.
Sille ei riitä mikään. Se vaatii minun ahmivan itseni hengiltä. Olen petturi. Ikuinen epäonnistuja.

Eilen onnistuin vielä käymään lenkillä tunnin. Kävelin ja hölkkäsin. Juoksin niin etten kerennyt kunnolla henkeä vetämään. Lenkki teki tosiaan hyvää. Innostuin jopa lähtemään perjantaina Wanhojen jatkobileisiin. Joo kyllä. Tämä läski aikoo vetää mustan mekon ja lähteä bailaamaan niin, että oksat pois. Ennen nukkumaan menoa lakkasin jopa kynteni. Edellisen kerran olen tehnyt niin viime vuonna. Varmaan puoli vuotta sitten?? En edes jaksa muistaa milloin. Oli siis jo aikakin.

Tänä aamuna heräsin kuudelta. Unen päästä kiinni saaminen vei tunnin ellei enemmänkin. Nukuin kohtuu hyvin vaikka heräilinkin useasti ja näin outoja unia. Aamulenkillä meni aikaa 1h5min, jonka jälkeen tein 100 x-hyppyä ja jumppasin. Menny taas yks kofeiinipilleri, yks mynthoni, kahvia mustana ja coca-cola zeroa. Ennen neljää söin ensimmäistä kertaa tänään, desin puuroa ja desin vanilja jogurttia (40kcal/1dl).
Peilistä tuijottaa ahdistunut läskinaama. Niin vihaan pyöreitä kasvojani, suurta mahaani, isoa läskipersettäni, paksuja reisiä, isoja tissejä.. lista on loputon. Voisin itkeä tästä ikuisuuteen.

Tänään olen käynyt hybersuper-iloisesti ylikierroksilla ja suunnitellut onnesta soikeana perjantain bileitä etten ole oikein osannut olla aloillani. Koulussa vierähti neljä tuntia. Huomenna vielä normaali koulupäivä ja sitten onkin potkiaisia, wanhojen tanssia ja muuta mukavaa.
Vasta nyt illasta minuun iski tämä epätoivo, pohjaton tarve täyttää sisukseni lihottavalla ruoalla ja ahmia. Pelko kalvaa mua.
Lähden kaverin kanssa kokoukseen kirkkoon. Kyllä kuulitte oikein. Oon joskus käyny niissä ja ajattelin lähtee sinne kaverin mukaan, kun se pyys. En mene sinne siitä syystä, että kiinnostaisi kuunnella Jumala-saarnoja tai rukouksia vaan sen vuoksi, että saan tapettua aikaan. Huomiseen aamulenkkiin on sitten vähemmän aikaa, koulun alkuun, torstaihin, perjantaihin ja bileisiin, viikonloppuun, koeviikkoon jne.
Ainiin tuli tänään pyörittyä myös yhen kaverin kanssa kaupungilla. Ostin perjantaiks irtoripset ;))

Sekavuutta laidasta laitaan

Menin kouluun. Opettaja pyysi mua jäämään kahden muun tyypin kanssa tunnin jälkeen. Opettaja: "kyllä näitä poissaoloja on teillä nyt niin paljon, yli puolet kurssista, että kurssi loppuu teidän osalta tähän." Poks!
Sydän jätti seuraavat viis lyöntiä väliin. En kyenny hengittämään. Päässä tako vaan hurjana lause: "mitä mä teen nyt, mitä mä teen nyt!" Pyysin jäädä vielä selvittämään poissaolojani ja mahdollisuutta olla lentämättä kurssilta ulos. Joo hienoo Peppiina, vitun hienoo. Keskiviikkona vikat tunnit ja ens viikolla jo koe. Joo kylläh, vielähän sulle opettaja antaa mahdollisuuden korjata laiskuutesi! Vitut. No päätin, silti yrittää.
Sain itkun ja säälittävien faktojeni kanssa sovittua niin, että saan tehdä kurssin loppuun. Korvaus tapahtuu tehtävillä.
Silmät punaisina lähin vessan kautta kotiin. Kaveri tuli vastaan, käytiin kaupungilla hoitamassa kaverin asioita. Kotona aloin laskemaan heti matikkaa. Pakko pärjätä. Otin itseäni niskasta ja pyysin tekstiviestillä nuorisotyöntekijän numeroo, josta on ollu aiemmin puhetta tosin eri tarkotuksessa. Sovittiin, että se lähettää sen numeron tekstarilla. Tämän nuorisotyöntekijän tehtävä on nyt potkia mua perseelle koulujutuissa ettei ne enää jää puolitiehen tai etten lintsaa niin paljoa.
Naurettavaa, että 20-vee tarvitsee toisen aikuisen pitämään huolta, että koulujutut etenee. Sitä kuitenkin tarviin. Naurettavaa tai ei niin nyt ei ainakaan asioiden pitäis koulujutuissa olla retuperällä eli se tarkoittaa, että sekin stressi hoitamattomista koulujutuista jää pois ja saan lisää voimavaroja laihduttamiseen :) Kätevää ;) Olin superidiootti, kun en aiemmin tätä älynny.

Äiti kävi puol neljän aikaan hakemassa tavarat. Se oli yllättävän hyvällä päällä. Ei sanonu ees tavaramäärän paljoudesta. Hmm. Epäilyttävää. Vaihdettiin vähän aikaa kuulumisia - lähinnä äitin työasioista. Kun äiti oli lähössä niin mun naapuri tuli just siihen. Äiti lähti kävelemään autolle ja mä jäin huutelemaan vielä heippoja sille, kun naapuri aukas siinä pyörävaraston ovee. Moikkasin sitä niinkun hyviin tapoihin kuuluu. Se moikkas takas ja katso mua. Yhtäkkiä se alko puhumaan vähän enemmän.. yllätyin. Vielä enemmän yllätyin siitä mitä se sano. Olin saada päivän toisen sydänkohtauksen tosin positiivisen järkytyksen takia. Naapurin sanat syöpy takaraivoon. Näillä sanoilla se sai mut olemaan onneni kukkuloilla, sen pienen hetken ennen kuin tajusin sen vaan valehtelevan, "ootko sä laihtunu? Minä katoin jo aamulla, kun olit menossa lenkille, että ootko sä laihtunu, kun niin pienelle näytit vaikket sä iso aiemminkaan ollu." SIIS MITÄ!, oli mun eka ajatus. Heti perään oli; voi ei! Ei kai äiti kuullu sitä (äiti oli vielä sillon kuuloetäisyydellä). Paniikki, tahto hyppiä riemusta - tuli samaan aikaan. Epäilen naapurin kommentin todenperäisyyttä. Ei voi olla totta. Kyllä mä nyt herranjumala huomaisin, jos oisin laihtunu. Päinvastoin mä näytän vaan lihoneelta. Peilistä katsoo mua takaisin lihonu Peppiina enkä näe muuta kuin lisääntynyttä rasvaa. :( Haluaisin uskoa että oisin, mutta mun pää huutaa mulle ilkeyksiä. En ole laihtunut vaan lihonut!! Tosin naapuri on nyt sitten ensimmäinen joka kommentoi mun laihtuneen (vaikkei se ole totta).
Syitä siihen miksi naapurini sanoi mun laihtuneen on monia, mutta laihtuminen itse ei tule kyseeseen. En varmasti ole voinut niillä ahmimis-kaloreilla yhtä-äkkiä laihtua.
Itse näen vain lisääntynyttä läskiä kuten ennenkin. Luulen naapurini jollain ihmeen tavalla löytäneen blogini ja yhdistäneen minuun sen, ja mieltäni piristääkseni sanoi mun laihtuneen. En tiedä miten päin olla. Kommentista huolimatta järjetön läskiolo.

Imuroin sitten.. Äsken lisäsin läskioloani ja ahdistusta. Päivän ainoat kalorini. Yhden desin neljän-viljan puuroa ja yhden desin mehukeittoa eli noin 139 kaloria. Ne on varmaan jo imeytyny mun perseeseen selluliitiks. :( Pelottaa.. Oli syötävä ettei mee ahmimiseks. Kuitenkin menee. Sen ihmeen, kun näkisin että mulla ois itsekuria riittävästi olla ahmimatta. Pah! Syötyjä kaloreita yritän epätoivoisesti hetkuttaa läskejäni jumppapallon päällä samalla, kun oon täs koneella.
Lenkille heti, kun pimenee ---->

Pidätä henkeä

Vedä syvään henkeä ja sukella maanantaipäivään! Tällä olen lähteny tänään liikkeelle.
Pelkäsin ihan kamalasti tulla lukemaan kommentteja. Pelkään aina. En tiedä mistä tämä johtuu. Ehkä pelkään reagointia epäonnistumisiini tai ehkä pelkään vain pelkäämisen ilosta.
Yllätys oli suuri ja pelko turha tällä kertaa! Kaikki kommentit olivat kannustavia ja piristäviä! Olette aivan mahtavia! En tiedä mitä tekisin ilman teitä<3 :) Teidän kommenttien siivittämänä on ihana lähtee kouluunkin tänään vaikka onkin vain kaksi matematiikan tuntia. Sain myös paljon ajateltavaa kommenteistanne! :)

Eiliseen päivään palaten. Tein 1h50min pituisen lenkin. Jumppasin, tein 100 x-hyppyä ja siivosin. Söin 120 kaloria, jotka tuli neljästä porkkanasta. Niiden perään otin laksoja. Kahvia kittasin pannullisen ja olin iha tärinöissäni. Käytin energian piirtämiseen, thinspo-vihkon tekemiseen ja muuhun yhtä kehittävään :DD
Negatiivista oli, että soitin äitille tavaroista, jotka se käy tänään kolmen tienoilla hakemassa. Puhelu meni siihen, että sain kuulla kunnon haukut, siitä miten paska yksilö olen.
Tein illalla kasvohoidon, nypin kulmakarvat jne. Sain siis suht kivasti juttuja eilen aikaan. Pelkään niin kovasti ahmivani. Pelkään ettei musta ole tähän. Mä pelkään. Tää pelko ahistaa entisestään..

Joku vetää mua alakuloseks vaikka miten yritän ajatella positiivisesti. Pelkään. Pelkään ahmivani. Pelkään sitä niin kovasti, että hengittäminen sattuu. :(
Aamulla heräsin 5.50 ja aloin valmistautua tähän päivään. Tein asenne-päätöksen, että vaikka miten ahdistaisi ja pelottaisi yritän selvitä nukkumaan menoon asti.
Kävin heittämässä 1h10min lenkin ja jumppasin. Nyt vaan odotan kouluun lähtöä, joka on ihan kohta.
Kahvia olen juonut kaksi isoa mukillista. Ennen lenkkiä nautin yhden kofeiinipillerin ja särkylääkkeen päänsärkyyn.

Saa nähdä millasen riidan me saadaan äitin kanssa aikaseks, kun se käy hakemassa ne tavarat tänään. Ahdistaa ajatuskin sen näkemisestä. Se on kuitenkin niin sanavalmiina sanomaan ne sanat, jotka saa mut pois tolaltaan. Mikään ei riitä - niin se vaan on.

Ps. Onko teillä mitään tosi meneviä ja hyviä tsemppi-biisejä, jotka kohottas mielialaa sillonki, kun masentaa tajuttomasti?

Verenpunainen painajainen

Hienoa lukijatkin häviää. En ole käyny kirjottamassa mitään, koska olen jälleen kerran feilannu ja pahasti. Loputon pahaolo velloo sisällä, masentaa ja ahdistaa luvattoman paljon. En tiedä mitä tekisin. Koulussa en ole ollu sitten maanantain. Syöny olen kuin hevonen niitä mitä en saisi.. ruisleipää ja rasvatonta jogurttia. Kaikesta tästä itsekurittomuuden säälittävyydestä menkatkin alko. Verta tulee ihan liian paljon. Ahdistaa entisestään. Olen lihonut 100%:sen varmasti. Liikuntakaan ei auta. Ei ole koskaan auttanu. Pitää vähentää kaloreita, mutta ahmin vaan ahdistukseen, väsymykseen.. ihan kaikkeen. Kukaan ei auta. Kukaan ei kuule. Pakko laihtua. Vaatteet ei enää edes mahdu päälle. Olen pettänyt kaikki.
Hukun omaan paskaani. Auttakaa.

Lue alusta loppuun!!

Nukahtaminen on vaikeaa. Pyörin aikani. Jossain vaiheessa nukahdan, en muista missä. Herään keskellä yötä. Oon unihöyryissä ja on sairas nälkä. Nousen ja menen vessaan. Taistelen murisevaa mahaa vastaan. Se huutaa kaloreita. Sanon sille ei. Maha huutaa kovemmin vastaan. Katson kelloa - melkein kaksi yöllä - kyynel vierähtää poskelleni. En saa syödä. Jalkani eivät tottele. Eivät edes aivoni, ei käteni. Menen keittiöön kuin ohjelmoitu robotti. Otan kaapista 4-viljan puurolaatikon. Alan mitata sitä. Kaksi ja puoli desiä hurahtaa mikrokuppiin. Sekaan vettä. Mikro alkaa hurisemaan. Kyyneliä vierii kasvojani pitkin enkä kykene estämään niitä. Tahto tappelee mahaa vastaan. Alan ahmimaan omenoita, kuorin niitä hullun vimmalla. Mietin kaikkia niitä kaloreita, joita itseeni ahmin. Alkaa ahdistaa. Mikro ilmoittaa puuron olevan valmis. Otan kulhon ja alan kauhoa lusikalla puuroa ahnaasti itseeni. Koen syyllisyyttä, epäonnistumista. Ajatukset raiskaavat mieleni enkä kykene ajattelemaan selkeästi. Ahmin kaiken mitä kaapeista löytyy. Siis kaiken. Monta kiloa omenoita, puolitoista pussillista porkkanoita, litran mehukeittoa ja melkein kilon puurohiutaleita. Mikään ei tunnu riittävän. Ahmin kunnes ruoka nousee ylös kurkkuani pitkin. Minua kuvottaa niin etten tiedä mitä tehdä. Juoksen suoraan vessaan ja työnnän hammasharjan niin syvälle kurkkuun kuin suinkin. Alan kakoa. Pian oksennus lentää. Kumarran posliinijumalaa ja se ilkkuu päin naamaa. Se nauraa minulle. Jatkan kunnes saan suurimman osan ruoista ulos.
Olen epäonnistunut. Latistunut. Olen pettänyt itseni - taas - olen pettänyt teidät. Itseinhoni kasvaa järkyttäviin sfääreihin. Sitä ei voi edes kuvailla sanoilla.
Menen entistä epäonnistuneempana sänkyyni makaamaan. En uskalla koskea kehoani, se kuvottaa minua. Kuvittelen itseni mielessäni. Kuvottaa. Minä vain makaan läskinä, laiskana, lihavana enkä tee mitään, tuijotan vain kattoa. Etsin seinistä vastausta. Ääni sisälläni huutaa: "mene lenkille. Mene! Kuluta kalorit. Mitä menit tekemään?! Lähde. Kuluta syömäsi kalorit!". Yritän sulkea sen mielestäni, mutta se ei jätä minua rauhaan.
Makaan lopun yötä levottomana täysin liikkumatta aloillani. En uskalla liikkua. Pelkään. Pelkään, jos liikun kalorit imeytyvät tehokkaammin. Pelkään ahmieni kaloreiden kertyvän lantiolleni. Vihaan itseäni. Olen epäonnistunut. TAAS. En voi uskoa mitä meninkään tekemään. Minua etoo. Ja minä vain makaan aloillani.
Toivon. Toivon vain kuolemaa. Se ei tule. Ahdistun. Aamu tulee, minä ahmin, en voi elää, pakko kuluttaa kalorit. Apua, apua, apua, apua. Ajatukseni kiertävät kehää ja ahdistun entisestään. Anteeksi.

________________________________________________

Niin todellakin olisi voinut viime yöni voinut mennä noin. Olisi voinut tämä, maanantaipäivä, mennyt noin. HUOM OLISI VOINUT. Vaan ei mennyt. ;) Miljoona tziljoona kädenvääntöä oon käyny tänään itseni kanssa. Ahmiminen huutaa nimeäni.
En meinannu saada viime yönä unta. Otin yhden melatoniinin pari tuntia pyörittyäni sängyssä, unta pyydystäessä. Olin illalla käynyt kolmannella lenkillä, jonka kesto oli tunti. Tyhjää parempi?!
Taju lähti jossain vaiheessa melatoniinin oton jälkeen. Nukuin yli kaksi tuntia tietämättömänä hengissä olemisestani. En nähnyt edes unia. Hyvä niin!
Jokin tömäys herättää minut ennen kahta yöllä. Kolina jatkuu hetken. Olen täysin väsynyt. Täysin ymmärtämätön mitä tapahtuu. Nousen ja käyn vessassa. Nappaan mp3:sen ja kuulokkeet. Pistän Dingon parhaimmat biisit huutamaan. En saa unta moneen tuntiin. Turhaudun. Sammutan musiikin, katselen kattoa, seiniä. Sitten alan lukemaan kirjaa. Se auttaa. Sammutan valot ja nukahdan pariakymmentä minuuttia myöhemmin.
Herään kymmenen yli kuusi, kun herätyskello herättää. Nousen sängystä unenpöpperössä ja siirrän herätystä. Torkutan herätyskelloa 7.10:neen asti, vastan silloin nousen. Petaan sängyn, käyn aamupesulla ja vaihdan lenkkivaatteet vaikka kroppa ja mieli painaa tuhat kiloa ellei enemmän. Olisi tehnyt mieli jäädä nukkumaan. Olla nousematta koko loppu viikkona sängystä ylös.
Ulkona raikas ja kylmä ulkoilma vastaanottaa minut. Viileä ulkoilma saa minut heräämään kunnolla. Teen reippaan lenkin. Jaksan jaksan ja jaksan. Tunti - sen minä läski jaksoin.
Kotiin tultua jumppasin, tein 100 x-hyppyä, join kahvia mustana ja lähdin kouluun.
Kaksi tuntia matikkaa meni nopeasti. Katsoin kelloa ja toivon vain olevani lenkillä - kuluttamassa kaloreita.

Ennen kahtatoista olin jo menossa päivän toisella lenkillä. Olin iloinen. Tyytyväinen! Kävelin ja juoksin 1h35min. Kotona innostuin, vielä kuvittelemieni roskien, imurointiin ja pölyjen pyyhkimiseen. Niin ja vasta eilen imuroin, toissapäivänä siivosin. Mieli auttaa. Se kertoo ettei se riitä. Se - mieli - ja minä olen tyytyväinen, että siivosin myös tänään.
Hyötyliikuntaa kertyy, kun menen kaveria vastaan koululle. Käyn kirjastossa palauttamassa lainoja.
Olen tyytyväinen ettei minuun tänään mennyt ruokaa. Yksikään ruoan kalori ei täyttänyt läskiä mahaani. Sen puolituntia, jonka tänään puristelen yhteen soittoon läskejäni eri peilien edessä, sivusta, edestä ja takaa, sai minut inhoamaan itseäni entistä enemmän.

Ainoa mistä ilahduin, oli kun kaveri sanoi käsieni olevan ihan siniset. Niin. Joo. Enpä vaan ole laiha vielä. Monta tupakkaa menny illalla.
Kymmenen minuuttia kuntopyöräilyä lisäks..

Huomenna uusi päivä. Tänään menty näillä. Toivon saavani ensi yönä unta.
Tahdon olla laiha! Yhtä laiha, kun tekin! En tahdo olla minä. Minä vihaan itseäni enkä osaa tai halua lopettaa sitä. Tahdon vain olla laiha. Huomennakin - kuten tänään oli - lupa syödä kello kahden jälkeen. Se on huomisen murhe. Huomisen ahdistus. Läskini, menkat, koulu, elämä, minä, minä, läskit, läskit, läskini, ne ahdistaa. Silti olen päättänyt hymyillä! En alennu masentuneisuuteen. Positiivisuus negatiivisuuden perii..

Kiitos taas ihanista kommenteista<3

Tädille taiteiltu 40-vuotis synttärikortti yli viikkoa etuajassa. Onpahan valmiina :) Söin omenan ja porkkanan. Se riittää tälle päivälle hyvin :)) Nyt jumpat ja x-hypyt, sitten lenkille kaverin kanssa.

Iso kiitos muuten kaikille teille lukijoille, etenkin teille, jotka jaksatte aina kommentoida ja tukea!<3 Olette ihania ja tärkeitä mulle<33

Jumppa ---->

Täyskäännös positiivisuuteen

..tai ainakin melkein. Lenkillä tuumasin, että on aika muuttaa negatiivisuus ainakin suurimmaksi osaks positiivisuuteen. Olin täysin unohtanu laihdutuksen yhden tärkeimmistä avaimista - positiivisuuden. Miksi kulkisin masentuneena, jos voin yrittää edes olla vähän positiivinen? Niinpä!
On ollu niin vaikee saada päähän tungettua, että on ajateltava sen ihmisen aivoin, kuka haluaa olla, jos ajattelen nykysenä läskinä, masentuneena, ahdistuneena itsenäni sen ihmisen tavoin myös toimin. Eli jos ajattelen kuin läski, olen läski. Ja päinvastoin! Kyllähän mun pitäs se osata, kun kerran jo laihtunu mm. tuota ajatusta noudattaen :)
Yöllä näin ihan outoja painajaisia itestäni, syömisestä ja sukulaisesta. Nukuin aika "pinnallista" unta vaikka näinkin unia :s Nousin ylös, petasin sängyn, kävin aamupesulla ja puin ulkovaatteet päälle. Ulkona ei ollu kovinkaan kylmä. Ajatus oli et lenkkeilen tunnin. Ennen lähtöä olin ottanu yhen kofeiinipillerin, joka vauhditti masussa kävelyä. Olin suunnilleen suunnitellut mistä lenkkeilen, mutta sitten.. Se alkoi kuiskimaan: "kierrä vielä tuota pidempää kautta", "kyllä sä jaksat", "mikä kiire sulla on kotiin istumaan", "oot läski ja liikunta tekee hyvää sulle", "jokainen askel on kohti laihuutta, älä luovuta, kierrä vielä vähän pidempää".. Lopulta tein kaksi lenkkiä perä jälkeen. Toinen oli noin tunnin mittanen kävellen ja toinen lenkki 1h35min pitunen, josta osan matkaa juoksin. Kylvin hiessäni hymysuin. Päätin etten luovuta vaan juoksin yhteen putkeen noin tunnin verran. Ah, se fiilis juoksun jälkeen!

Kotona laitoin kahvin tippumaan ja leiriydyin matikan kirjan kanssa keittiön pöytään laskemaan tehtäviä. Olin yllättynyt kuinka hyvin jaksoin saada itseni keskittymään laskuihin. Kävin pari uutta kappaletta läpi ja tein tehtäviä. Suurimman osan tehtävistä osasin, mutta ne olikin aika helppoja. Epätoivon kyynel oli vierähtää poskelle vaikeita laskuja katsoessa, yrittäessä ymmärtää niiden logiikkaa. Päätin olla vaipumatta taas syvään epätoivoon. Join kaksi kuppia kahvia ja pari lasillista coca-cola zeroo. Koko kroppa oli ihan tärinöissään. Jaksoin vielä matikan laskujen jälkeen vetää viivoja ruokapäiväkirjaan tuleville viikoille.
Levottomuus valtas entisestään kehon ja mielen. Kävin ihan ylikierroksilla, joten pistin kuulokkeet korville ja musiikin soimaan. Biisien tahdissa lauloin järkyttävällä äänelläni ja samalla hetkutin ja ketkutin kroppaani. Yritys hyvä kymmenen kuluttaa kaloreita. :D Sitä kesti reilusti yli kaks tuntia.

Kello on yli kahden joten ois lupa syödä jotain. En syö ainakaan vielä. Pitkitän sitä :) Kun syön, syön omenan ja porkkanan. Ajatuskin inhottaa!

Vasemman jalan polvi vittuilee, samaa yrittää oikean jalan polvi ja nilkka. Vielä tänään jumpat ja 100 x-hyppyä. Positiivisuuden nimissä mun on oltava ainakin noihin tän päivän liikuntoihin tyytyväinen, jos en liiku lisää.

Älä jätä mitään taaksesi

Viikko puuro-jogurtti-ruisleipä-linjalla. Ahmien tietysti, kun itsekuri ei muuhun riittänyt. Ymmärsin nyt sen paremmin kuin aiemmin. En ahmi nälkään. Ahmin vain tylsyyteen ja aikaansaamattomuuteeni. Ahmiminen on syyni jättäytyä koulusta pois. Kiertää vaikeita asioita ja lykätä niitä kunnes kaikki lävähtää kerralla eteeni. Sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Niinhän se menee. Miksen ikinä opi sitä!
Olen viikon aikana ymmärtänyt olevani maailman tyhmin ja lihavin ihminen mitä maa päällään kantaa. Viha itseäni kohtaa on jotan niin suurta ettei sitä kukaan voi tietää. Itsemurha kummitelee mielessä päivittäin. Olen jättänyt ahmimisesta huolimatta päärynäpiltit syömisistäni pois. Itseinhoa - sitä mulla riittää. Haluaisiko joku osan siitä?

Tänä aamuna haisin sänkyni pohjalla elokuvaa katsoen parisen tuntia ennen kuin aloin toimimaan. Herätessä ahdisti ja masenti niin etten tiennyt oliko mun järkee nousta lainkaan. Joka aamu sama. Joka päivä samat pelot. Joka päivä samat ahdistuksen aiheet. Koulu, menkat, syöminen, ryyppääminen, elämä, LIHOMINEN. Lihon ja lihon enkä voi syyttää siitä ketään muuta kuin itseäni. Oon laiminlyönyt täälläkin käymisen. En ole uskaltanu tulla postaamaan, kun oon tienny ettei musta ollu aiemmin ottamaan itteeni niskasta, ei yhtään. Nytkin tosi epävarma olo. Läskiolo. Aikaansaamaton olo. Elämä näyttäytyy vain mustana ja kuolleena. Missään ei elon pisaroita.
Iltapäivällä siivouksen jälkeen tein lenkin. Kävelin ja hölkkäsin 1h40min. Kiitos liian vähäisen liikunnan, hölkätessä jalkani olivat kuin ankan räpylät. Jumissa ja painavat. Oon liikkunu päivittäin vaikka oon ahminu, mutta liian vähän. Hieman yli tunnin jumppineen. Ei riittävästi. En tiedä mitä ajatella epäonnistumisestani. En osaa ajatella mitään.

Kotiin päästyäni jumppasin ja tein 100 x-hyppyä. Nyt surffaan netissä ja luen blogejanne samalla, kun kaks pyykkikoneellista pyykkiä pyörii. Tämän illan missio on katsoa ja yrittää tehä läksyjä ees vähän, venytellä ja mennä nukkumaan ennen puolta yhdeksää, sillä aamulla herään reilusti ennen seitsemää.

Ja vielä lisätäkseni hieman jatkosuunnitelmastani, aion jatkossa sallia joka päivä syömisen kello 14 jälkeen. Ei ahmimista. En ahmi kun pidän itseni kiireisenä enkä anna itteni tylsistyä. Niin pimeä yksilö kuin olenkin - antaisin mitä vain siis MITÄ VAIN, että olisin anorektikko. Nyt olen vain lihava ahmimishäiriöinen läski virtahepo.