Tiistai ja krapulaa

Eilinen ilta meni sekoillessa. Käytiin J:n kanssa ajelemassa ja uimassa. Olin tosi sekasin eikä mun tarvinnu juoda paljoo.. En enää kestä samanlailla kun ennen alkoholia. Eilen en syöny mitään, mutta ahistaa ne juomista tulleet kalorit. Neljän aikaan aamulla en malttanu enää nukkua vaikka väsytti ja väsyttää aivan liikaa. Päätin lähtee kävelemään vanhempien luo. Lenkkeilyä tuli 2h30min ja takas tullessa pyöräilin ja siinä meni 1h30min. Piti kuluttaa ees osa kaloreista.. näistä läskeistä, jotka peittää mun luut. Näistä ihroista on päästävä eroon!!

Tulin mummolle pesemään pyykkiä. Pyöräilin tännekin. Mulla on "pieni" krapula. Ennen ei ollu tällästä. Mä en tajua mitä mulle on tapahtunu, kun en kestä enää alkoholia samalla tavalla kun ennen ja krapulaakin kärsin.
Illalla viideks töihin. En jaksas millään mennä töihin. Onneks pe-su on vapaata ellei pyydetä töihin. Oon hiton aikaansaamaton luuseri. Vihaan itteeni ja sitä etten saa mitään aikaseks ja vaan luuseroin. Oon loinen. Äiti oli siinä oikeessa. Oli ihan oikein, et viiltelin eilen. Kaikki kipu on mulle oikein. Se helpottaa satuttaa itteeni. J huomas eilen jäljet ja kysy mistä ne on tullu. En osannu humalapäissäni keksiä mitään muuta, kun sen et väitin et ne tuli muuttoo tehdessä ja siivotessa. Ainakin se sano uskovansa, mut toisaalta kukapa tuollasta typerää selitystä uskoo.. mut samapa tuo uskooko se sen vai ei.

Vielä päivällä kaupungille mummon ja tädin kanssa. En tiiä miks lähen niiden mukaan, mutta en oikeen tiiä mitä muutakaan tekisin.. oon tosi pihalla kaikesta, mutta en vaan osaa olla. Pakko tehä koko ajan jotain etten jumitu ajattelemaan asioita.

Datausta ja dokausta

Mulla oli tänään aamulla ja päivällä ulos lähtiessä shortsit ja paita jonka hihat oli kyynerpäihin asti. Paita ei peittäny viiltely jälkiä, shortsit ei peittäny mustelmia ja viiltely jälkiä. Musta tuntu että kaikki näkee mun lihomisen ja sen miten lihava oon. Kaikki näki miten epäonnistunu olen Ahdisti. Ahdistaa. En kehdannu lähtee taas säkki päälle ihmisten ilmoille. Hävetti, hävettää. Mun pitää päästä eroon näistä läskeistä!!

Tulipa sitten käveltyä ainakin toista tuntia. Tuhlasin liikaa rahaa tänään. Tili näyttää kohta nollaa. Mun pitää opetella etsimään tarjouksia ja olemaan säästäväinen vaikka oonhan mä aina ollu. Nykyään vaan tuntuu, että on pakko ostaa kaikkee millä ei välttämättä tekiskään mitään.
Serkku kävi mun luona tsekkaa mun asunnon ja oli huolissaan syönkö. Mä saatoin sitä kotiin päin ja siinä matkalla se harmitteli sitä, kun ei ollu tajunnu kattoo onko mulla jääkaapissa mitään ruokaa. Mitä h*lvettiä!? Alko ärsyttämään, kun sekin kyselee tollasia. Onneks asun omillani nyt. Paljon helpompi, kun ei tarvii muiden mieliks enää syödä.

Mä en tiiä mikä muhun iski, mutta päätin tossa kaupungilla et kun pääsen kotiin ja oon siivonnu, alan juomaan. En varmaan paljoo, mut sen verran että olo helpottaa vaikkakin läskiahistaa paljon enemmän. Juomista tulee kaloreita.. en tosin nykyään tarvii paljoo että oon ihan sekasin.. vähäinenkin on liikaa!! Joka ikinen kalori on liikaa. Lihon, näytän rumemmalta, tuhoan aivosoluni.. Tänään en oo syöny mitään enkä syö. En oo ansainnu syödä. En olis ansainnu juodakaan. Hitto, kun heikottaa ja rintaa puristaa. Ahdistaa..

Lisäks isosisko ei vieläkään vastaa mun puheluihin, sähköpostiviesteihin jne. Sekin vihaa mua enkä kyllä ihmettele. Kuka haluaiskaan olla läskin sotanorsun kanssa olla tekemisissä. Miten ihminen voikaan olla näin ruma ja lihava.. Ehkä ilta menee itseni viiltelyyn, koska se on mulle ihan oikein.. Kipu ja ahdistus. Kaikki paha on mulle oikein.

Paniikki

Kävin aamulla moikkaamassa kaveria torilla, jossa se myy mansikoita ja samalla kävin kaupassa. Olin tietysti kävellen. Autolla en liiku kun pakolliset ja pitkät matkat. Ostin kahvinkeittimen, pastilleja, purkkaa ja coca-cola zeroa sekä kolme purkkia rasvatonta jogurttia. Pakastin kaks purkkia ja yhen jätin jääkaappiin. Ostoksia kantaessa kotiin tuntu, että kuolema iskee, kun ne paino niin paljon. Ihmisten ilmoilla oleminenkin ahisti ja on läskiahistanu.. en nukkunu paljoo tai kunnolla. Oon ihan väsyny ja sekasin. En oikein osaa rauhottua. Tuntuu että koko ajan pitäs tehä jotain. Yritin lukee ja otin lyhyet päikkärit, mutta heräsin puheluun, joka melkein romahdutti mun maailman.. henkisesti ja rahallisesti. Onneks se selvis eikä mitään ikävää tapahtunu. Nyt lähen kaupungille serkkua vastaan, kun se tulee käymään mun luona.

Olipa taas sekava ja pitkäveteinen teksti.. ei vaan pää toimi. Ei ihme ettei kukaan edes kommentoi :(

Yö postaus

Lähin tosiaan kasilta lenkille. Kävelin hikipäässä 2 tuntia 50 minuuttia. Ottaa päähän, kun en saanu kolmee tuntia täyteen.. ois pitäny vaan jatkaa lenkkeilyä. Jäsenet on ihan kipeet ja raskaat. Olo on aika heikko. Huomasin tossa suihkussa käydessä, että luut näkyy selvemmin kun aikasemmin. Täältä tullaan laiha minä! <3

Vielä on iltaa jäljellä

Oon ollu vähän sekasin koko päivän. En oikein oo tienny mitä tehä tai miten päin olla. Vanhemmat kävi tässä mun luona ja käytiin ulkona grillilla syömässä.. tai vanhemmat söi ja minä katoin. Mä en syöny mitään. Ne yritti saada mua syömään ees salaattia, mutta sepitin että syön myöhemmin kotona. Tyydyin vadelma limppariin, jossa ei ollu paljoo kaloreita, mutta silti oli. Jokainen kalori on liikaa!! Jossain vaiheessa vanhemmat heitti mut kotiin ja imuroin vähän ja jumppasin. Sitten aloin lukemaan uusinta Cosmopolitania ja söin rasvatonta vanilja jogurttia. Söin koko saat*nan litran purkin. Kaloreita siitä tuli 400 plus vähän kaakaosta, jota laitoin sen sekaan. Mä oksensin osan siitä heti syönnin jälkeen pois. Silmät turpos ja näyttää siltä kuin oisin itkeny koko päivän. Olo on entistä heikompi ja väsyneempi. Lisäksi menin viiltämään ranteitani.. sekään ei auttanu, mutta hetken helpotti. Tuli tunne että vihdoin tiedän mitä teen. Olen oikealla tiellä enkä ikuisella epävarmuuden polulla, jota vihaan!! Mä oksentamisen jälkeen tanssin jumppamatolla 30 minuuttia, mutta ei sekään riitä! Mä lähden lenkille kahdeksalta.

Mua niin ällöttää. Miks mä söin. Ei mun olis tarvinnu syödä. Vaikka maha murisee niin en mä tarvii ruokaa. Söin aivan turhaan. Kulutan nuo kalorit tänään taatusti pois!
Jokainen syöty kalori pitää kuluttaa, oksentaa.. ihan mitä vaan kunhan ne ei jää mun kroppaan. Mä en halua lihoa. Oon jo liian läski.. ei K:kaan koskaan kiinnostus musta oikeasti.
..Eikä varmaan tarvitse kertoa kuinka paljon ahistaa!!

Sairaanmoinen läskiahdistus

Eilen näin J:tä ja meillä meni myöhään, kun ajeltiin ja istuskeltiin rannalla. Mä en olis halunnu nähä sitä, mutta se halus välttämättä nähä ja ajattelin ettei ainakaan tänään tai huomenna tarvii nähdä. Oon aivan kamala ihminen, mutta mä en tiiä mitä J:n kanssa pitäs tehä. Mä näin mun entistä säätöä K:ta vähän yli viikko sitten ja mun sydän pysähty täysin. Luulin päässeeni K:sta yli. Toisaalta mä aina ajattelen K:ta ja vertasin J:täkin K:hon. Kukaan ei tunnu olevan sopivampi kuin K. Mä otin perjantaina K:hon yhteyttäkin.. soitin sille. Oli puhetta et nähtäs ens viikonloppuna, mutta saa nyt nähdä haluaako se oikeasti nähdä mua vai sanoko se vaan.

Heräsin vasta yhden maissa, kun eilen meni niin myöhään ennenkun pääsin ja maltoin käydä nukkumaan. Nukuin huonosti. Heräilin ja pyörin pitkin yötä.
Mulla on aivan sairaanmoinen läskiahistus ja se vaan pahenee koko ajan. Musta tuntuu että lihon vaikken syö. Pelkään että kaikki näkee miten epäonnistunu mä oon.. läski ja ruma.
Mua inhottaa, kun vanhemmat tulee illalla käymään. Ne kuitenkin tsekkaa jääkaapin ja kaapit onko mulla ruokaa, kyselee oonko syöny ja mitä oon syöny. Ne tenttaa kuitenkin. Mua ahdistaa ajatuskin siitä saati siitä. Mun on korkee aika saada päättää ite mitä syön, millon syön vai syönkö ollenkaan mitään!!

..kaiken lisäks mun alakerran naapuri kävi äsken ovella. Meinasin saada sydänkohtauksen, kun säikähdin ovikelloa niin paljon. Naapuri oli ovella mustikkapiirakka palan kanssa. Mä en tienny mitä sanoa tai reagoida. Yritin saada sanottua etten halua sitä ja selittää syynä olevan allergian tms, mutta mä menin vaan niin lukkoon etten osannu sanoa muuta kuin kiitos kovasti ja ottaa palan käteeni. Mä en todellakaan ole syömässä sitä mustikkapiirakkaa. Tarjoon sitä vanhemmille, kun ne käy, mutta en usko että ne sitä syö joten heitän sen roskiin. Mun asunnossa ei tuollasia lihottavia ruokia ole!! Hiton naapuri..

Päivä purkissa

Mä oon tänään saanu liian vähän aikaseks. Siivosin kaverin lähdettyä ja sen jälkeen lähin lenkille. Tein 1h30min pitusen lenkin. Mua ahisti olla ihmisten ilmoilla. Koko päivän ollu läskiolo. Mä en tänäänkään syö mitään enkä oo syöny. Tää taitaa olla neljäs päivä syömättä mitään. Maha murisee ja niin sen pitääkin!! Mä en muista millon mä oisin ollu näin helpottunu vaikka läskiahistaakin.

Mun jäseniä särkee ja niskat on ihan jumissa. Pää on ihan sekasin enkä oikein jaksa ajatella mitään. Käyn vähän hitailla eilisen jälkeen :D
Aion loppuillan vaan olla tai sitten kehittää jotain pientä tekemistä. Ysiltä vois telkkarista kattoo jonkun leffan, kun tänään tulee taas monta hyvää leffaa!!

Ps. Tervetuloa uusille lukijoille! Mahtavaa saada uusia lukijoita :)

Lauantai 10.52

Eilen en syöny mitään, mutta tuli ryypättyä illalla parin kaverin kanssa senkin edestä. Olo on nyt aika ontto. En kestä ilmeisesti enää nykyään samanlailla alkoholia kun ennen. Hyvä asia sinänsä kun ei tarvii juoda niin paljoo. En usko että juon nyt vähään aikaan. Ei vaan ees huvita.

Eilen mä jumppasin ja lenkkeilin 1h50min plus tietysti mitä kaupungilla tuli käveltyä kun kävin vielä ostamassa mattoja, tavaroita, tauluja jne. kämppääni. Nyt tää alkaa näyttää jo kodilta enemmän ja enemmän. Viihdyn hyvin :)

Eilen saunominen ja grillaaminen porukoilla meni hyvin ja onnistuin välttymään syömiseltä!! Hienoo ettei mun tarvinnu syödä tai esittää syöväni. Ei ainakaan tää läski perse paisu yhtään enempää. Oon jo nyt tarpeeks kuvottava ihrapallo!! Mun isi ja J sauno sillä välin, kun mä olin sisällä ja etsin varastosta vielä viimesiä juttuja mun kämppään. Isi oli kuulema antanu hyviä elämänohjeita J:lle. Porukat on sanonu miljoona kertaa et mun pitäs pitää nyt J:stä kaksin käsin kiinni kun se on niin hyvä poikaystävä ja ilmeisesti unelmien vävypoika. Tässä mättää vaan sekin että mä en halua seurustella, mä en halua halailla, pussailla ja olla kenenkään lähellä. Tottakai J halus eilenkin halata ja pussata.. voi itku miten vastenmielistä se mulle oli. Tuntu tosi pahalta, mut tiesin että muuten se alkaa epäilemään jotain et "mulla menee huonosti tai siinä on joku vika kun en halua halata ja pussailla". En vaan halua johtu se itestäni tai J:stä, mut haluan vaan olla nyt asunnollani yksin ja rakentaa tänne toimivan ja toimeentulevan elämän itelleni enkä olla aina jonkun kytättävänä, ahisteltava tai määräiltävänä. Miksei muutkin sitä ymmärrä!?!?

Anteeks tää sekava kirjotus, mut on vähän olot eilisen jälkeen. Päätä särkee, heikottaa.. ennen ei tullu tällasta oloo vaikka ois juonukin suht paljon. Mä haluaisin kohta alkaa siivoomaan, lähtee lenkille, jumppaamaan ja muuta sellasta, mut kaveri jäi eilen yöks ja en kehtaa sitä heittää pihalle. Pitää vaan oottaa et se lähtee.. oon ihan kamala ihminen!!

Toinen yö omalla asunnolla

Mun olo on tosi kamala. Nukuin viime yön kuin tukki, mutta heräilin jonkin verran. Väsyttää edelleen, mut en viitti enää nukkua kun ulkona on niin hyvä aurinkoinen sää ja lenkille pitää mennä. Nää läskit saa liikuntaa!! Mun pitää tänään mennä äitin pyynnöstä porukoilla käymään jätkäkaverin J:n kanssa. Syy tähän on että isi näkee, että mulla on kaikki hyvin, ja niinhän mulla onkin niin kauan kun ne ei pakota syömään. Oon varma että mun pitää syödä kotona jotain, mutta aion oksentaa ne pois, jos mahdollista tai sitten keksin jotain muuta.. piilotan ruoat tms. Auttakaa, kertokaa jotain vinkkejä millä saisin luistettua syömisestä porukoilla, kun ne vahtii kun haukat?! Mua ahistaa ajatus että äiti saattaa tulla tänään käymään ja kyttäämään mitä ruokaa mulla täällä on ja oonko syöny. Mulla ei oo pilttejä, hedelmiä ja mehukeittoja kummempia ruokia. Puuroa löytyy, mutta kaikki saa olla kaapissa. Mä en syö. Mä en halua syödä. Mä vaan lihosin enkä halua lihoa.

Raahaudun lenkille.. hävettää mennä kun oon niin läski, kun ihmiset näkee miten oon lihonu ja epäonnistunu.. tähän tulee muutos, mut sen aikaa mun on vaan kestettävä näitä läskejäni ja hävettävä silmät päästä. :(

Muutto

Sitä tuli sitten muutettua. Kaikki kävi tosi äkkiä. Sain eilen asunnon, jota kävin ensin yksin ja sitten äitin kanssa katsomassa. Ihastuin heti asuntoon ja se oli sitten menoa, kun sain äitin mukaan juttuun, mutta isi ei hyväksy oikein tätä mun muuttoa yksin. Kerroin vasta eilen porukoille muutostani. Vanhemmat pelkää että alan taas syömättömäks ja kuihdun. Mulle tää muutto on suuri helpotus vaikka kyllähän mua ahdistaa missä vaan olen. Isi on kuulema tosi loppu ja se ottaa tosi raskaasti tän mun muuton. Äiti yrittää jotenkin vaan olla itkemättä, ja eihän mun äiti yleensä ees itke eli tää on niille ilmeisesti jostain syystä iso juttu. En silti tajua sitä, että nehän on puhunu että ois helpompi, jos asusin muualla jne. ja oonhan 19-vuotias, joten senkään takia en ymmärrä vanhempien kamalaa sekoamis-loppuunpalamis-reaktiota asiaan. Mä yritän tulla nyt toimeen omillani, tehä mitä haluan eikä kukaan oo sanomassa mitä mun pitää tehä ja mitä en saa tehä. Mä tykkäsin toisaalta asua vanhemilla, mutta mulla on ollu tosi iso ikävä kaupungissa ja yksin asumista. Mä tiiän että tää on hyvä ratkasu kaikille!!

Muuttokuorma tehtiin kokonaan eilisen illan aikana. Mun jätkäkaveri J ja kaveri oli auttamassa. Myös vanhemmat autto jonkun verran. Oon tosi kiitollinen avusta, kun yksin en olis saanu tehtyä koko muuttoa. Mulla on ensinäkin enemmän tavaraa kun laki sallii. Kaverikin ihmetteli että miten yhellä ihmisellä voi olla näin paljon tavaraa :D

Puol kymmenen maissa heitin kaverin kotiin ja tulin siivoamaan ja laittamaan tavaroita paikoilleen. Mun tarkotus oli että alan nukkumaan kunhan saan ensin sängyn laitettua nukkumiskuntoon. Enhän mä tietenkään saanu unta enkä malttanu käydä nukkumaan. Onneks naapuri sano illalla, että ei haittaa vaikka siivoaisin ja pitäsin meteliä yölläkin, kun muutosta on kyse, joten otin kaikki irti tästä ja valvoin koko yön laittaen tavarat paikoilleen ja siivoten. Kahdeksalta aamulla suurin osa oli OK, joten lähin vielä hakemaan porukoilta jotain tavaroita mitä olin unohtanu sinne. Isi ja äiti oli kotona. Isi oli tullu kesken työpäivän kotiin, kun se ei kyenny olemaan töissä.. se on tän muuton takia niin "sekasin" ja tosin parin muun jutun takia. Molemmat vanhemmat oli kaiken lisäks valvonu koko yön miettien mitä tästä mun muutosta tulee jne. Mä en käsite miksei ne vaan voi nyt nauttia siitä etten oo pilaamassa niiden kotona niiden elämää. Mä en osaa koskaan tehä mitään oikein. Kaikki on aina väärin.

Mä en syöny eilen mitään enkä oo vielä tänäänkään syöny. Oon juonu kaks energiajuomaa tosin niitä vähäkalorisia 9kcal/100ml. Lievästi sanottuna ottaa päähän, kun jokainen vuoronperään, vanhemmat, kaverit, sukulaiset, jankuttaa että muistat sitten syödä ja oothan syöny, syötkö jotain ja muuta yhtä raivostuttavaa. Mun tekis mieli huuttaa niille naamapunasena, että tunkekaa ne ruokanne sinne ja syvälle, ettekö nää miten läski mä oon jo! Mutta ei ne siltikään tajuais. Väsyttää sairaasti, masentaa, itkettää, maha on ihan sekasin ja löysällä, läskiahistaa ja kaikki jäsenet on kipeet ja mustelmia on tziljoona ympäri kehoa. Sitä se muuttaminen tekee. Ei se haittaa. Saapahan tällänen läskivätys ees vähän poltettua kaloreita!!

Tämä päätös pitää

Heräsin puolelta päivin. Olin ihan pihalla kaikesta. Sekaisin. Pitikin valvoa niin myöhään. En kauaa kerennyt olla hereillä, kun äiti alko haukkua, huutaa.. "loinen, koira, saatanan avuton". Haukkui, huusi, haukkui. Mä siivosin, jumppasin, vedin lenkkivaatteet päälle ja lähdin lenkille. Että ihminen voi vihata itseään. Mä niin vihaan itseäni. Sauvakävelin 8 kilometriä. Kävelin reipasta vauhtia niin reipasta, että hyvä että jalat pysy alla.

Oon pitkään pyöritelly ajatusta kaupunkiin muutosta, omaan kotiin. Saisin asua taas yksin. Oon niin ikävöiny sitä. En kestä enää olla täällä. En halua asua vanhemmilla saati maalla. En halua.. tahdon pois. Keräsin kaikki tarvittavat paperit. Ajoin kaupunkiin. Kävin täyttämässä asuntohakukaavakkeet kaupungille ja kävin kelalla ottamassa selvää paljonko saisin tukia. Ihan mitä vain tukia. Tulenko toimeen ilman vanhempien rahoja. Tiukkaa tekee, mutta selviän. Mä muutan nyt. Soittelin yksityisiltä asuntoja. Huomenna mulla on jo kaksi asuntonäyttöä. Toivon että saisin kumman jomman asunnon ja että ne ois siistejä. Mä aion nyt lähteä enkä katso taakseni. En asu vanhemmilla enää yhtään päivää kuin on pakko.

Mulla on aivan sairas läskiahistus. Mä vihaan näitä läskejä. Maha sekaisin fun lightin juomisesta. En kestä tätä oloa enää. Peilistä tuijottaa h*lvetin lihonut itsekuriton luuseri. LÄSKI.

Vielä minä kuihdun pieneksi ja kauniiksi..

22.05

Mua alko läskiahdistaa niin paljon, että oli lähettävä kuluttamaan kaloreita. Kävin pyöräilemässä 2h10min ihan hullunlailla. Keuhkot limaa täynnä, kun flunssa ei oo vieläkään parantunu. Pyöräilin ties kuinka monta kymmentä kilometriä, mutta sekään ei riitä. Kotiin tultua hain sisältä hammasharjan ja menin ulkovessaan. Hammasharja syvälle kurkkuun ja oksentamaan, kun oli niin huono olo. En oikein paljoo saanu ulos, mutta eipä oo ainakaan enää oksennus suussa-olo vaikka onki paha olo. Sotanorsu. Läskiporsaskuvottavaläskikasa!!

Huomenna mä en syö mitään. Mä en oo ansainnu syödä. Mä en halua syödä mitään. Mä haluan tuntee miten nälkä kurnii vatsassa ja tuntea miten nälkä syö mua. Mä haluan kuihtua, hävitä pois.. ihan kun mua ei ois koskaan ollukaan.

I make myself beautiful

Jos et ole laiha, olet ruma läski.

Sinun täytyy tehdä töitä ollaksesi laiha.

Et saa syödä tuntematta syyllisyyttä.

Rankaise itseäsi syömisestä.

Laske aina kalorit.

Laihuus on merkki päättäväisyydestä, itsekurista,

oman elämän hallinnasta..

Eikä kukaan saa nähdä hymyni takaa kuinka paljon minuun koskee.

Muista sanat; stay strong, starve on!

Jokainen askel on lähempänä laihempaa sinua.

Kaikki keinot ovat sallittuja

eikä

mikään saa tulla tiellesi.

Itkeä vai nauraako

Tummat silmänaluset. Seitsemän herätys. Läskiahdistus.. jumppaa. Ei helpota. Aamupalalla desi puuroa ja kaupan sokeritonta kiisseliä pari desiä, kun enempää en saanut alas. Heti lenkille sauvakävelemään kahdeksi tunniksi ja viideksi minuutiksi. Päässä pyörii ajatukset itsemurhasta. Inho itseä kohtaan kasvaa. Ahdistaa. Tulevaisuus pelottaa. En tahdo herätä aamuisin. Tahdon nukkua prinsessa ruususen unta enkä herätä enää koskaan. En tahdo olla, en hengittää, en tuntea. Lenkiltä tultuani alan siivoamaan. Siivoan koko talon. Jalkoihin koskee, päätä särkee, väsyttää.. en välitä. Mun pitää vaan jaksaa. Mun pitää tehä enemmän töitä, jos haluan olla pieni ja laiha. Kaunis. Mä teen kaikkeni onnistuakseni eikä mikään voi estää minua.
Tänään mä en vastaa, jos J soittaa. Mä en jaksa selitellä sille mitään enkä etenkään nähdä sitä. Mulla on parempaa tekemistä enkä kaipaa kenenkään seuraa. Haluan olla yksin. Ja sekin tekee  musta pahan ihmisen.

Maha turvoksissa. Liikaa läskiä kaikkialla. Jaloissa, mahassa, rinnoissa, käsissä.. kaikkialla! Ja mua ahdistaa. Tahtoisin vain itkeä itseni uneen, josta en enää heräisi. Vihaan peilejä. Vihaan sitä mitä näen peilistä, sotanorsun. En ois halunnu, mutta söin silti lounaan. Salaattia ja yhden ruisleivän puolikkaan kolmella tomaatti siivulla ja runsaalla määrällä chilimaustetta. Suu tulessa. Maha entistä sekaisemmin. Ja mä vajoan syvemmälle. ..mutta kun kukaan muu ei välittänyt, se välitti aina. Se ei koskaan hylännyt. Se kuiskutti korvaani sanat, joiden ansioista jaksoin paremmin. Se antoi mulle mahdollisuuden olla sitä mitä haluan. Tein paholaisen kanssa sopimuksen; ystävät ikuisesti.

Lauantai

Jälleen väliin jätetty iltapala. Liikaa läskiahdistusta. Vastentahtoista J:n näkemistä ja selittelyä miks ei voida nähä niin usein ja miten saatas tää toimimaan. Mä en tiedä mitä tekisin. Mä en halua kenenkään sekottavan mun rytmiä. Selvisin töistä ja J:n näkemisestä. Nyt saan huomisen olla luojan kiitos rauhassa.. omissa oloissani. Lenkkeillä ja jumpata. Ei tarvii stressata siitä, että pitäs viihdyttää yhtään ketään. Ei musta ole seuraksi kellekään eikä mua vois vähempää jaksaa kiinnostaa.

Kävin kaverin kanssa 1h10min reippaalla kävelylenkillä. Mun pitäs liikkua enemmän. Mä kaipaan luitani.. mä kaipaan sitä fiilistä, kun vatsa tuntuu tyhjältä. Mä kaipaan sitä tunnetta, joka tulee kun vaatteet on liian suuria päällä. Mä tahdon olla se kaikista pienin, laihin ja kevyin.  Mä en halua olla enää läski..

Pitää kohta kömpiä sänkyyn. Oon ihan katkipoikkiväsyny. Voi olla etten tänäkään yönä saa unta vaikka väsyttää. Pari lasillista fun lightia voi juoksuttaa vessassa pitkin yötä :/

Ps. Ilahduin kovasti, kun olin saanut ensimmäisen lukijan! :)

Ei seurustelua enää, kiitos!

Että ottaa päähän, kun J tuli käymään täällä töissä. Se ei tajua lähtee pois. Mua ahistaa ja tekis mieli jättää se nyt.. Puhuttiin lähinnä siitä miksei olla nähty, kun viimeks maanantaina. J myös sano että se on ollu huolissaan musta. Alko ärsyttämään suunnattomasti se, kun se puhuu koko ajan siitä miten mun pitää muuttua ja että se "pistää mut rotiin". Se on varma, että jos se alkaa puuttumaan mun asioihin niin saa luvan hävitä mun elämästä. Mä niin kadun sitä, että tutustuttiin. Vihaan seurustelua! En halua enää seurustella, mutta miten jättääkään sitä tässä vaiheessa. Oon julma ja tunteeton, mutta mä en luovu mun elämästä vaan sen takia, että joku haluaa mun muuttuvan jokskin sellaseks mitä mä en ikimaailmassa halua olla!

Voi ahdistus. Kohta pitäs vielä syödä omena välipalaks ja päivälliseks kaks kiiwiä ja peruna-ja seiti piltti. Ei vois vähempää kiinnostaa syödä. Haluan lenkille.. Elokuvavuokraamossa työskentelyn huono puoli on, että tässä ei tuu kovin paljoo liikuntaa. Yritän toki kuluttaa koko ajan enemmän kaloreita. Nytkin tässä postailemisen ohessa seison istumisen sijaan.

Lauantai - työpäivä

Herätyskello soi viittä vaille seitsemän. Olo oli väsyny, kun illalla en meinannu saada unta millään ja nukuinkin tosi levottomasti. Jumppasin ennen aamupalaa. Aamupalalla mä keitin desin puuroa veteen ja join loput banaani-kiiwi-omena-smoothiesta. Kolmesta desistä sain juotua vaan kaks, kun tuli niin oksettava ja täys olo etten pystyny juomaan sitä loppuun ja se on hyvä! Vähemmän kertyy kaloreita :) Seison koko syömisen ajan, jotta kulus enemmän kaloreita. Tuntuu, että jokainen kalori ja ylikin pitää kuluttaa pois. Ne ei saa jäädä muhun!

Kävin heittämässä 8 kilometrin sauvakävely lenkin. Sekään ei tunnu riittävän.

Töihin olis mentävä kahekstoista. Ei huvita yhtään. J:kin tulee moikkaamaan mua töihin ja huomenna sitä on pakko nähä, kun oon jo maanantaista asti siirtäny näkemistä. Se haluaa kuitenkin pussailla ja halailla, mutta mua ajatus sellasesta ällöttää ja vihaan ajatusta siitä, että mun pitäs antaa sen koskee mua. Ei se J:sta johdu. Mä en vaan halua että mua kosketaan.


Eipä oo taas kiva olo. Läskiahistaa. Mikään vaate ei sovi tähän sotanorsu kroppaan. Vaatteet, jotka puin suihkun jälkeen, ei näytä yhtään hyvältä mun päällä. Näytän näissä vaan entistä isommalta.

Yhdentoista aikaan pitäs taas syödä lounas, joka koostuu purkillisesti tonnikalaa vedessä ja 8 mansikasta. Ei yhtään yli. Ei kaloriakaan, ei grammaakaan. Tuokin on jo liikaa.. En tahtoisi syödä. Oksentaisin ellei porukat ois kotona. Kunpa isi laittas yläkertaan sen vessan, josta se on puhunu jo pitkään. Voisin oksentaa sitten rauhassa. Pitää ehkä vaan opetella oksentamaan hiljaa, niin hiljaa ettei kukaan kuule.

...

Niin väärin! Lueskelin entistä blogia, joka on tosin muilta nykyisin piilossa. Tekstit oli sellaisia kuten niiden pitäisikin olla täälläkin blogissa. Kävi ällöttämään kun sieltä huomasin kuvia itsestäni laihana ja vertasin nykytilanteeseen. Olen lihonut läskip*ska! Mun on päästävä näistä ihroista eroon. Mä tahdon olla höyhenen kevyt, enkä mikään tonnikeiju. Tälläinen läskimäärä ei ole kaunista eikä terveellistä.

Nyt on mentävä oikeesti nukkumaan että huomenna jaksaa herätä seitsemältä lenkille!

Päivä purkissa

Voiko ihminen oikeasti vihata näin paljon peilikuvaansa? Aina kun näen läskikroppani peilistä mieleni tekisi juosta karkuun, leikata läskit irti.. Sain päähän piston ja lähdin kaverin kanssa vielä 2h50min reippaalle sauvakävely lenkille vaikka olin jo käynyt suihkussa ja yövaatteissa tarkoituksena rauhoittua nukkumaan hyvissä ajoin. Mieli teki kuitenkin käydä heittämässä yks lenkki vaikkei sekään tunnu riittävän. Läskiahdistus kasvaa... miten mä pääsisin näistä nopeammin eroon.
Mun iltapala jäi välistä tarkoituksella ja hyvä niin! Mä hiljensin mahan murinan parilla lasillisella fun light-mehua. Se on mun iltapala. Tahdon sen kevyen, hyvän olon, kun tiedän olevani laiha.

Jääsydän

Mua on alkanu ärsyttää koko seurustelu. Ei yhtään huvita ajatus siitä, että olisin jonkun lähellä saati jotain intiimimpää. Käsivarren mitan päässä kun pysyy ihmiset niin hyvä! Tänäänkin kun J laitto mulle viestiä mua alko suunnattomasti vitutt**. En tajua miks. En jaksas nähä sitä yhtään, ei huvita. Silti se puhuu että tän viikon ajan mitä ei olla nähty, saan "korvata" sille ja J haluaa mut, mä en halua olla kenenkään kainalossa puristeltava läskikasana. Oon ilomielin mieluummin lenkillä. Seurustelu on syvältä myös sen takia, kun se vie liikaa aikaa ja rahaa. Mä oon mielummin yksin. Mitenpä nyt sitten jättää J:tä, kun se on niin lääpällään muhun ja on puhunukin ettei halua että mä jätän sen. Osaan minäkin järjestää itteni kuseen.

Kävin heittämässä tossa aiemmin tunnin hölkkä/kävely lenkin. Söin päivälliseks kaks ruisleivän puolikasta, jonka päälle laitoin curry- ja chilimaustetta niin että suu vähintään palo, ja sit vielä paprikaa jonkun verran. Lisäks söin salaattia, jossa oli kolme pekaanipähkinää, yks tomaatti, kurkkua, ruukkusalaattia.
Olo on vähintään kuvottava. Läskiä kaikkialla...mahassa, reisissä, käsissä, takapuolessa, tisseissä...mä haluan kaikista ihroistani eroon! Mä en halua olla tän näkönen. Ällöttävä sika!!
Syönnin aikana mä seison osan aikaa, jotta kuluttasin enemmän. Istuessa tuntuu että takapuoli leviää kirjaimellisesti leveemmäks ja tuntuu, että jokainen suupala jonka syön kertyy suoraan läskeiks mahaani ja takapuoleeni. Harkitsin jopa ruoan oksentamista, mutta tein kompromissin ja päätin jättää iltapalan väliin ja mennä taas aikaisemmin nukkumaan. Lisäksi se viha joka tulee kun laittaa suuhunsa ruokaa on sanoinkuvaamattoman suuri! Se itseinho joka kasvaa. Miksi pitää syödä? Miksi en saa olla vain laiha keijukainen? Miksen saa olla syömättä? Hitaasti, mutta varmasti minä katoan...

Mun ajatukset on ihan solmussa. Oon vähän sumussa ja turta. En jaksa tuntea vielä ahdistustakaan kunnolla. Mä teen sen mitä täytyy. Mä en enää tee niinkun muut käskee. Paluu "normaaliin" elämään ei tunnu oikealta. Oikealta, hyvältä ja helpottavammalta tuntuu pysyä tässä.

Selviän voittajana parempaan paikkaan...

Liikaa laihoja ihmisiä ympärillä... liikaa läskiä omassa kropassa... näistä on päästävä eroon keinolla millä hyvänsä. Läskiahdistus kasvaa. Lounaaksi söin seiti-peruna piltin (140kcal) ja noin 3 desiä sokeritonta vadelmakiisseliä. Oisin oksentanu ellei äiti ois kotona kuulemassa. En kestä ajatella kroppaani...lyllyvää höllyvää kuvottavaa ihrakasaa. Kunpa äiti lähtis jo töihin niin pääsisin siivoamaan! Mä haluan vaan oman kivan asunnon ja mahdollisuuden juosta hitaasti itseni hengiltä. Lentää pienenä keijukaisena pois täältä pahasta... ei musta ole tähän elämään.

Perjantai

Näin sitä taas mennään. Viime yönä nukuin aika huonosti. En meinannu millään saada ees unta, joten katoin jonkin aikaa paholainen pukeutuu pradaan-elokuvaa kunnes sammutin telkkarin ja päätin itsepäisesti saada unenpäästä kiinni. Heräsin puoli kuolleena 7.20 syömään aamupalaa. Söin desin puuroa ja vesimelonia jonkin verran. Pääsin lähtemään vasta kahdeksan jälkeen lenkille. Onneks ei satanu kaatamalla kuten tässä muina päivinä on satanu. Tein reippaan 8 kilometrin sauvakävelylenkin.
Kotona vielä lenkin jälkeen jumppasin eikä siltikään ole riittävästi liikuntaa, mutta eipä ollukaan tarkotus jättää päivän liikuntoja tuohon!

Kello on vasta vähän yli kymmenen ja mä oisin valmis takasin nukkumaan vaikken saiskaan unta. Maha murisee eikä anna hetken rauhaa ennenkun se taas tottuu siihen ettei se saa ruokaa kun tietyn verran!
Vaikka tää typerältä kuulostaa niin mun on helpompi olla "sairas" kuin terve. Mä en halua enää ees muuta. Haluan vaan tätä en sitä paljon intoiltua "ihanaa normaalielämää", mitä se lie sitten ikinä tarkoittaakaan. En tiedä enkä halua tietää. Tämä on mun normaali ja mun on parempi näin. Mun parantuminenkin tarkottaa aina vaan yhtä ainutta asiaa ja se on lihominen. Mikä idea siinä on että ulospäin näyttää läskiltä ja sisältä päin hajoilee ja on ihan rikki! Mä oon mielummin laiha ja rikki, kun oon sitä lopun ikääni joka tapauksessa. Ei musta saa korjattua enää ehjää.

Keino selviytyä hengissä

Ajattelin aluksi, että teen blogistani sellaisen että sitä pystyy lukemaan vain ne, jotka olen sinne kutsunut, mutta tulin siihen tulokseen että pask*t ja laitan sen kaikkien luettavaks! Lukekoon ken tahtoo omalla vastuulla.


Syömishäiriöstä kiinni pitäminen on keino pysyä pidempään hengissä kuin siitä väkisin irti päästäminen. Se nähtiin taas eilen, kun seison junaradalla valmiina päästämään elämästä irti. En jää enää odottamaan uutta radalla seisomista. Lihavana eläminen ei vain ole mun juttu. Saan enemmän laihuudesta ja itseni rääkkäämisestä irti. Ei ole enää mitään mitä pelastaa. On enää vain minä ja syömishäiriö, ja vaan kuolema erottaa meidät. Olen nyt niin monta kertaa yrittänyt parantua, mutta en ole siinä onnistunu eikä voimat enää riitä. Mä oon tyytyväinen näin! Haluan että muutkin ihmiset mun ympärillä sen tajuaa. Näin on helpompi kaikille. Tää on pettymys muille, mutta voitto mulle!


...ja jos minun pitää välitä syömisen ja laihuuden väliltä valitsen taatusi laihuuden!! Mikään ei maistu paremmalta kuin laihuus!


Kävin kolmen aikoihin lenkillä, hölkkäsin ja kävelin noin 40 minuuttia. Päivälliseks söin salaattia (jäävuorisalaatti, tomaatti, vesimeloni) ja noin 3 desiä smoothieta (banaani, kiiwi, omena, vesi).


Maha on ollu ihan löysällä koko päivän. Maha on pitäny ihanaa murinaa koko päivän. Tyhjyyden tunne ei silti korvaa ahdistusta, jonka läskit kropassani aiheuttavat. Niistä on päästävä eroon keinolla millä hyvänsä! Olen valmis tekemään kaikkeni jotta tämä läskeily loppuu. Ei enää yhtään luuserointia!


Iltapalan mä skippaan. Meen aikasemmin nukkumaan. Aina askeleen lähempänä tavoitetta, kun ei vain luovuta ja anna periksi!

Tehtävä se mikä täytyy

Kesäkuun jälkeen on tapahtunut paljon. Ryyppäsin, jäin kaikista valheista kiinni vanhemmille, jouduin moisioon pariksi päivää, löysin "halun parantua" ja tajusin olevani "sairas". Niin se oli taas sellanen hetken halu ja luulo, että olen ees sairas. Olen lihava, en sairas. Mulle ei koita enää tervettä päivää, mitä se lie tarkoittaa. Olen päästäni jo niin pehmennyt ettei paluuta entiseen enää ole. Tahdon olla laiha ja saada uran jossakin muualla kuin Suomessa ja senhän tuon kaiken minä tulen saamaan, mutta ainoastaan terveyteni kustannuksella ja luopumalla haaveesta olla vapaa ahdistuksesta ja elää kuten "normaalit" ihmiset. Olen tajunnut myös senkin etten halua edes olla kuten muut. En vain halua enkä pysty olemaan. Minun on hyvä syömishäiriöni kanssa, jos kukaan ei tule väliin sähläämään ja väittämään että olen sairas ja mun pitää "parantua".


Olen tässä kuukauden aikana kerennyt saamaan uuden ystävän kesätyön kautta, pääsin haluamaan työpaikkaan töihin ja kaiken lisäks löysin poikaystävän, joka pitää musta ehkä liikaakin. Olen saanut kaikkea sitä mitä melkein jokaisella 19-vuotiaalla kuuluukin olla, mutta silti se ei riitä. Jotain on puuttunut. Se jokin on häiriöni...elämäntapani...osa minua. Siitä on tullut vuosien myötä osa minua enkä halua siitä eroon. Olen ollut vajavainen ilman sitä. Olen yrittänyt "parantua" ja hankkiutua syömishäiriöstäni eroon luullen että tulen ilman sitä onnellisemmaksi, mutta ehei, ei en tule. Ilman sh:tani en ole mitään. Sh tekee musta kokonaisemman ja se antaa mulle sen mitä tarvitsen. En enää koskaan sano haluavani "parantua", koska niin ei tule kuitenkaan tapahtumaan tässä elämässä ja se minun pitää vain hyväksyä vaikka pahalta se toisaalta tuntuu kuten kaikki tässä elämässä. Elämäni on niin ristiriitaisuuksia täynnä ettei ihme että pää on vähä laho.


Mistä tulin tähän tulokseen, etten tule paranemaan, tuli siitä kun eilen seison junaradalla kaatosateessa itkien ja odotin junaa. Itkin ja manasin mielessäni miksei juna voi tulla ja päästää minua tästä pahasta olosta pois. Jokin kuljetti minut pois radalta ja menin kotiin. Isin tultua kotiin me huudettiin kilpaa, raivottiin, haukuttiin toisiamme jne. Ymmärsin sen eilen selvemmin kuin ennen. Ei musta ole elämään enää samanlailla kuten pitäisi. Mun tulevaisuus on sitä mitä mun elämä on nytkin. Ei se parane. Ei nyt eikä ikinä. Tyydyn mielelläni luiden laskemiseen, kroppani rääkkäämiseen ja elämään häiriöni kanssa sovussa. Mielummiin niin kuin se että pyrkisin saamaan sen pois, joka on jo vahvasti osa minua eikä tule lähtemään minusta. Miksei muut voi hyväksyä sitä, jos minäkin olen sen valmis hyväksymään!?


Tänään jumppasin ja kävin 8 kilometrin sauvakävely lenkillä. Tähän mennessä olen syönyt aamupalaksi yhden ruisleivän puolikkaan, jonka päällä oli 4 viipaletta kurkkua ja kaksi salaatin lehteä. Lounaaksi join noin 3-4 desiä smoothieta, jossa oli omenaa, banaania, kiiwiä ja vettä. Kohta syön välipalaksi omenan ja päivälliseksi salaattia ja 3 dl smoothieta. Iltapalan yritän skipata menemällä nukkumaan ajoissa.


Minusta tulee sellainen kuin haluan. Saan sen mitä haluan. Teen juuri niinkuin haluan. Ihan sama mitä muut sanovat. Eiväthän he muutenkaan elä puolestani elämääni ja kestä tätä kärsimystä, joten miksi mun pitäisi antaa heidän päättä minun asioistani!!