I'm too fat to be happy

Ihan ens alkuun tervetuloa lukemaan mun blogia uudet lukijat!! Ilahdutti huomata saaneeni uusia lukijoita :)

Eilen ei ihan illan en-lähde-mihinkään-suunnitelmat menny niinkun piti. En kyllä sen kummemmin mihinkään lähteny, mut J eli jätkäkaveri tuli mun luo yöks ja käytiin abc:llä kaupassa. Mun luona ei oo mitään syömistä eikä tulekaan. Inhotti, kun J söi tai toi ylipäätänsä tänne ruokaa. Kuvottavaa se haju. Kun se halus pussata, mä suostuin mutta vaan huulille antamaan pusun. Pelkäsin, että sen syömät kalorit "imeytyy" sen suusta mun suuhun :D Kuulostaapa se kirjotettuna tyhmältä, mutta tunne tuosta on liiankin todellinen.
Aamulla kasin maissa mä "heitin" J:n ulos, kun halusin alkaa tekemään omia juttuja. Väsymys on taas ihan järkyttävä. Mä nukuin viime yön huonosti. T:kin (mun entinen ja vielä nykynenkin säätö) laitteli viestiä pitkin yötä. Kyllä siinä oli poikaystävälle selittelyä miks joku jätkä laittaa mulle viestiä. Hmm. Oon saanu jo maksettua laskuja, laitettua jopa autoni myyntiin!!, siivottua ja pestyä pyykkiä, tehtyä seinäkalenterin kaks ekaa kuukautta. En halua tuhlata rahaa kalenteriin, kun oon laittanu liikaa rahaa palamaan typeriin asioihin vaikka osa niistä onkin tarpeellisia. Oon kohta vararikossa. Syvä huokaus*

Ajattelin illemmalla, kun vähän hämärtyy lähtee lenkille ja jumpata. Kaipaan syksysiä iltoja. Hämärää. Tänään mä luen Marianne Käckon - Tapa minut äiti!- kirjaa. Oon lukenu sen jo pari kertaa. Se on vaan niin koukuttava :)

..oli kaikkee taas mistä oisin voinu kirjottaa, mutta pää lyö totaalisen tyhjää taas. Oon huomannu, että mun pitää oikeesti nykyään entistä enemmän tsempata kirjottaessa ja tarkistaa moneen otteeseen ettei tekstiin jää ihan järkyttäviä kirjotusvirheitä. Yhdyssana virheetkin oikeen sokasee mun kirjotuksissa. Tässä huomaa miten sitä tyhmentyy tän "elämäntavan" kanssa. Sama on muistin kanssa. Ei mitään toivoa muistaa pieniäkään asioita. Ei se mua haittaa, mutta ärsyttää vaan kun pitäs menestyä hyvin koulussa. Toisaalta oon valmis tekemään laihuuden eteen mitä vaan. Toivon, että mä joku päivä oon niin laiha, että oon vaan varjo nykysestä itsestäni. Ja voin sanoa etten varmasti jää kaipaamaan nykyistä olemustani!!! :D

Perjantai(ko)?

Joo koko päivän ollu sekasin siitä mikä päivä on. Sain nukuttua viime yönä noin kymmenen tuntia ja suht hyvin. En oo tänäänkään syöny mitään enkä aio syödä, mutta juoda kyllä muutaman. Alotin äsken ja juon nää ennenkun J tulee hakemaan mut kotooni. Eilen illalla "palattiin" J:n kanssa yhteen. Nauran!! En todellakaan tiiä miks. Oon edelleen samaa mieltä. En halua seurustella. No onpahan joku mulle säätö, J:lle oon tyttöystävä, mut mä pidän sitä lähinnä säätönä. Heti, jos K ottaa yhteyttä ja haluaa nähä niin nään sitä. Kukaan ei oo suudellu paremmin kun se. Oon paha ihminen, kun sanon näin. Kamalia sanoja vaan pulppuaa mun suusta.. Onko mitään uutta?!

Töissä meni tänään hyvin. Tein oikeesti niskalimassa töitä. Mä haluan saada vaihteeks hyvääkin palautetta ja olla pelkäämättä potkuja. Töiden jälkeen kävin 1h50min lenkillä. En tiiä mitä muuta kirjottas. Oon aika hukassa ja kohta toivon mukaan humalassa.
..onneks "kännipää" on heikentyny sen verran, että mun ei tarvii kun muutama ottaa niin oon humalassa :D Ja viimeks eilen puhuttiin J:n kanssa puhelimessa, että mä aion lopettaa tai ainaki vähentää juomista vähäks aikaa. No mut vähentäminenkin on suhteellista ;) Säälittävää.

Miten teillä menee pikkuset!? :)

Kotona taas

Kotiuduin tänään kolmen aikaan. Reissu hajotti mua enemmän. Isosisko sano tosi loukkaavia sanoja. Mua sattu ja sattuu. Mä join eilen aivan liikaa, viiltelin ja pilasin kaiken. Sisko sano vielä, kun lähin ettei sille jääny mitään hampaankoloon, mutta kyllä mä siskoni tunnen ja tiiän ettei se oo totta. En tiiä oliko musta siskolle ees mitään apua. Taisin vaan sekottaa sitäkin enemmän vaan.

Aamulla herätessä, krapulapäissäni, mutta asiaa jo aiemmin paljon ajatelleena, mä jätin J:n lapsellisella tavalla, tekstiviestillä. Selitin siinä ettei se oo sen vika ja että musta ei oo nyt seurustelemaan kenenkään kanssa. Niinkun ei olekaan. Mä en oo ansainnu J:tä eikä se tällasta kohtelua. Tää on molemmille parempi ratkasu pidemmän päälle.
J:n jättämisen lisäks mä soitin tänään psykoterapeutille ja sanoin etten halua enää jatkaa meidän hoitosuhdetta. Sitäkin olin miettiny pitkään. Itse asiassa mä en alunperinkään halunnu alkaa käydä siellä. Ei mulla oo mitään syytä edes käydä siellä. Turhaa ajanhukkausta senkin ajan voin lenkkeillä. Mulla on vielä maanantaina aika sinne, koska terapeutti haluaa vielä tavata. Se varmasti haluaa yrittää aivopestä mua muuttamaan mieltäni, mitä en aio tehä. Oon päättäny lopettaa käynnit siellä ja sillä hyvä!!

Mä kävin illalla vanhempien luona pesemässä pyykkiä ja viemässä äitille pari pakettia postista. Samalla kävin lenkkeilemässä 1h5min. Kotiin tultua vielä jumppasin. Läskiahistaa silti. Mä oon paisunu siitä mitä aiemmin olin ihan liikaa. Positiivista tässä kuitenkin on se, että aina näistä läskeistä pääsee eroon!!
Eilen en syöny mitään enkä tänäänkään oo syöny enkä aiokaan syödä.
Ruoka on heikkoja varten!!


Tervetuloa uudet lukijat ja iso kiitos teille <3

Maiseman vaihdos

Mä viilsin eilen aika syvän viillon vasempaan ranteeseeni. Se pitäis tikata. Se näyttää jo hieman tulehtuneelta. Mitä sitten?! En jaksa välittää.

Sisko laitto tänään viestiä viikkokausien mököttämisen jälkeen. Sillä ei mene hyvin. Se haluaa lähtee kauas omista "kuvioistaan" pariks päivää ja pyys mua sen mukaan, mikä on todella ihme. Mä suostuin vaikka ahdistaakin kun ei olla nähty pitkään aikaan ja oon lihonu miljoona kiloo sitten viime näkemän. Tuskin se ees enää tunnistaa mua näiden läskien alta. Hävettää. Kuvottaa. Häpeän itseäni. Ei, minä VIHAAN itseäni. Oon ihan turvoksissa ja on fyysisestikin tosi iso läskikasa-olo. Ilmaa on vatsassa enemmän kuin laki sallii. Ei huvittas näyttää naamaa missään muualla kuin lenkillä. Mä kuitenkin lähen isosiskon tueks, kun se tarvii nyt apua. Mitä mä en siskoni eteen tekis. Mulla ei ois oikeen rahaakaan mitä tuhlata, mutta jostain mä ne rahat taion, että pääsen siskon luo melkein 350 kilometrin päähän. Lähen ajamaan puol kolmen aikaan aamuyöllä, jotta oon aamusta jo siellä. Oon varma, että kun en tänä yönä nuku, et ajelen sujuvasti ohi ja sählään. Toivottavasti en nukahda rattiin.

Me mennään Tampereelle sitten, kun oon päässy eka siskon luo. Sisko asuu pääkaupunkiseudulla päin. Saa nähdä mitä reissusta tulee. Toivottavasti siitä on apua siskolle, ja mä niin toivon sen pääsevän jaloilleen. On ollu sairaan masentavaa olla siskon kanssa ei-puheväleissä. Mulla on siskoo niin ikävä. Onneks se haluaa nyt nähä!!

Kävin tänään tunnin kävelylenkillä ja sitten illalla vielä pyöräilin/kävelin tunnin verran. Siivosin ja jumppasin. Läskiolo ei häviä.. ei tietenkään, kun söin tänään aamupäivällä.

Tänään sain myös pelkäämäni viestin. J laitto viestin, että se rakastaa mua. Mä en oo vieläkään vastannu siihen. Mitä mä vastaisin! Kiitos? Enhän voi sanoa sille, et rakastan sitä, jos en kerran rakasta!? Mitä rakkaus ees on? Mistä sen tietää? Voi luoja. En tahdo oikeesti seurustella, koska seurustelu sotkee kaiken.

Mut kyllä mä tänään sain myös aikaseks kohdata töissä tekemäni virheet. Kävin työpaikalla juttelemassa pomon kanssa ja päästiin yhteisymmärrykseen asioista ja mun pitää nyt vaan näyttää että oon ansainnu työni sekä olla kassan laskennan kanssa paljon huolellisempi niin kaikki on hyvin!! Mä kohtasin pelkoni, vastuuni.. selvisin. Mä selviän mistä vaan!! <3

Kuolen ahdistukseen..

Pari yötä taaksepäin heräsin kaks kertaa siihen, kun vuoronperään meni pohkeista lihakset jumiin niin että tuntu, että lihas katkee vähintäänkin. Kipu oli sietämätön, mutta olin liian väsyny itkemään. Olin liian väsyny tekemään mitään. Siitä seuraavana aamuna ajattelin, että mä syön että ei tule ihan heti ks. lihaskramppeja tai lihasjumeja tai mitä lie ne onkaan, mut ajattelin niiden johtuvan syömättömyydestäni ja siitä ettei elimistössä oo tarpeeks jotain tiettyjä vitamiineja tms. Kaiken lisäks halusin eroon (en raaskinu heittää niitä roskiin vaikka ois pitäny) niistäkin vähäisistä ruuista mitä kaapeissa oli eli hedelmistä, pilteistä, rasvattomista jogurteista.. söin ne pois tässä parin päivän aikana. Mikä oli maailman surkein ajatus .. koska nyt..

En tiedä itkisinkö.. itkettää mutten saa itkettyä.. Oon ihan sekasin. Eilen ja tänään oon vetäny liikaa pilttejä, rasvatonta jogurttia, omenoita, lisää pilttejä.. hävettää, kuvottaa. Annoin itelleni luvan syödä kaapeista nuo kaikki pois. Oon nyt ihan turvoksissa, maha sekasin.. oksensin eikä sekään auta. Näytän entistä lihavammalta, kamalalta, rumalta, kuvottavalta ihrapask*lta!! Oon hakannu itseäni reiteen, viiltäny käteen, jalkaan.. ei auta. Mä oon koko tän päivän maannu kuolleena sängyn pohjalla ja välillä, kun oon pysyny hereillä kattonu kauhuleffoja. Masentaa. Ahistaa. Pitikin antaa itelle lupa syödä. Mä en nykyään.. pariin vuoteen oo ahminu. Mulla on itsekuria kyllä olla syömättä vai onko sittenkään, kun nytkin annoin itelleni luvan syödä. Sen tiiän etten huomenna syö, en ylihuomenna syö. Mä en ollu ansainnu syödä enkä ainakaan tämän ja eilisen päivän jälkeen ansaitse syödä. En tänään ees oo jaksanu raahautua lenkille saati jumpata. Eilen mä kävin lenkillä, siivosin. Liian vähän!! Mä vihaan itteeni. Mä niin vihaan. Tähän saat*nan parin päivän läskeilyyn tulee nyt muutos. Huomenna on töitäkin.. kaikki näkee miten ällöttävä oon. En haluais mennä töihin.. pakotan itteni menemään. Kärsimään sen takia, että annoin luvan syödä. Lohduttavaa on että nyt ei ainakaan tarvii miettiä "pitäskö" syödä, kun ei oo moneen päivään.. viikkoihin syöny, mutta nyt ei tarvii. Nää parin päivän safkat riittää viikoiks, kuukausiks. Mä en tarvii ruokaa. Niin turhaa. Säästyy rahaakin!!

Sisko taas vihainen pienestä typerästä asiasta, joka ei oo ees mun aiheuttama. J tahtoo mua liikaa. Mä taas tahdon ihan jonkun toisen. Tahdon kadota, juosta karkuun, paeta. En kestä enempää. En oikeasti tahdo ketään.. en tahdo käpertyä kenenkään kainaloon, en tahdo!! Tahdon olla yksin. Tahdon valvoa yöni miettien pääsyä pois tästä maailmasta. En tahdo ketään lähelleni, siksi muutin asumaan yksin. Mulla oli eilen taas terapia viiden viikon tauon jälkeen, mutta senkin mä lopetan. Kukaan ei voi enää käskeä mua siellä käymään. Ei ole ees syytä käydä saati halua käydä. Vihaan terapiaa. En mene sinne enää. Tahdon olla vain yksin ja pian vapaa kaikesta. Musta tulee vielä kevyt, pieni, laiha, kaunis!! Stay strong, starve on.

..ja niin kova ikävä K:ta. En voi jatkaa enää J:n kanssa.. en voi satuttaa toista pidempään, oman tunnevammailuni takia. Mä haluan K:n, koska tiiän etten koskaan tule saamaan sitä..

Eikä oikeasti kukaan voi käsittää miten hyvältä syömättömyys tuntuu. Ruoka tappaa, lihottaa. Vihaan ruoan makua, koostumusta, sitä miltä se tuntuu sisältä. Syöminen tuntuu sisäiseltä raiskaukselta!! Syöminen tuntuu ällöttävältä, pakolta, pahalta!! Kun ei tarvitse syödä tunnen olevani vahva, kaunis, onnellinen. Mun ei tarvitse syödä, jos mä en halua. Enkä mä syö!!

Ps. Tunnen oloni entistäkin surkeammaksi yhen lukijan hävittyä. Taidan oikeasti taas tainnu vajota angstiteini-tasolle, jos koskaan oon siltä pois päässy. Kohta kukaan ei jaksa mua ees täällä.. Anteeksi kaikille joita oon loukannu tms. täällä blogissani. Mä tiiän että vielä jotain pahempaa on tiedossa ja tiiän etten kestä sitä. Kuoleman suunnittelun lisäks tuntuu että pian teen sen oikeasti.. emmä jaksa enää tätä ahistusta joka ei hetkeksikään helpota..

Tää blogi on mulle tärkee, koska mulla ei oo muuta paikkaa/ihmistä jolle purkaa näitä asioita.. toivon et jatkossa ees yks ihminen jaksas lukea postauksiani ja ehkä jopa kommentoida niitä.

Tiistai ja krapulaa

Eilinen ilta meni sekoillessa. Käytiin J:n kanssa ajelemassa ja uimassa. Olin tosi sekasin eikä mun tarvinnu juoda paljoo.. En enää kestä samanlailla kun ennen alkoholia. Eilen en syöny mitään, mutta ahistaa ne juomista tulleet kalorit. Neljän aikaan aamulla en malttanu enää nukkua vaikka väsytti ja väsyttää aivan liikaa. Päätin lähtee kävelemään vanhempien luo. Lenkkeilyä tuli 2h30min ja takas tullessa pyöräilin ja siinä meni 1h30min. Piti kuluttaa ees osa kaloreista.. näistä läskeistä, jotka peittää mun luut. Näistä ihroista on päästävä eroon!!

Tulin mummolle pesemään pyykkiä. Pyöräilin tännekin. Mulla on "pieni" krapula. Ennen ei ollu tällästä. Mä en tajua mitä mulle on tapahtunu, kun en kestä enää alkoholia samalla tavalla kun ennen ja krapulaakin kärsin.
Illalla viideks töihin. En jaksas millään mennä töihin. Onneks pe-su on vapaata ellei pyydetä töihin. Oon hiton aikaansaamaton luuseri. Vihaan itteeni ja sitä etten saa mitään aikaseks ja vaan luuseroin. Oon loinen. Äiti oli siinä oikeessa. Oli ihan oikein, et viiltelin eilen. Kaikki kipu on mulle oikein. Se helpottaa satuttaa itteeni. J huomas eilen jäljet ja kysy mistä ne on tullu. En osannu humalapäissäni keksiä mitään muuta, kun sen et väitin et ne tuli muuttoo tehdessä ja siivotessa. Ainakin se sano uskovansa, mut toisaalta kukapa tuollasta typerää selitystä uskoo.. mut samapa tuo uskooko se sen vai ei.

Vielä päivällä kaupungille mummon ja tädin kanssa. En tiiä miks lähen niiden mukaan, mutta en oikeen tiiä mitä muutakaan tekisin.. oon tosi pihalla kaikesta, mutta en vaan osaa olla. Pakko tehä koko ajan jotain etten jumitu ajattelemaan asioita.

Sairaanmoinen läskiahdistus

Eilen näin J:tä ja meillä meni myöhään, kun ajeltiin ja istuskeltiin rannalla. Mä en olis halunnu nähä sitä, mutta se halus välttämättä nähä ja ajattelin ettei ainakaan tänään tai huomenna tarvii nähdä. Oon aivan kamala ihminen, mutta mä en tiiä mitä J:n kanssa pitäs tehä. Mä näin mun entistä säätöä K:ta vähän yli viikko sitten ja mun sydän pysähty täysin. Luulin päässeeni K:sta yli. Toisaalta mä aina ajattelen K:ta ja vertasin J:täkin K:hon. Kukaan ei tunnu olevan sopivampi kuin K. Mä otin perjantaina K:hon yhteyttäkin.. soitin sille. Oli puhetta et nähtäs ens viikonloppuna, mutta saa nyt nähdä haluaako se oikeasti nähdä mua vai sanoko se vaan.

Heräsin vasta yhden maissa, kun eilen meni niin myöhään ennenkun pääsin ja maltoin käydä nukkumaan. Nukuin huonosti. Heräilin ja pyörin pitkin yötä.
Mulla on aivan sairaanmoinen läskiahistus ja se vaan pahenee koko ajan. Musta tuntuu että lihon vaikken syö. Pelkään että kaikki näkee miten epäonnistunu mä oon.. läski ja ruma.
Mua inhottaa, kun vanhemmat tulee illalla käymään. Ne kuitenkin tsekkaa jääkaapin ja kaapit onko mulla ruokaa, kyselee oonko syöny ja mitä oon syöny. Ne tenttaa kuitenkin. Mua ahdistaa ajatuskin siitä saati siitä. Mun on korkee aika saada päättää ite mitä syön, millon syön vai syönkö ollenkaan mitään!!

..kaiken lisäks mun alakerran naapuri kävi äsken ovella. Meinasin saada sydänkohtauksen, kun säikähdin ovikelloa niin paljon. Naapuri oli ovella mustikkapiirakka palan kanssa. Mä en tienny mitä sanoa tai reagoida. Yritin saada sanottua etten halua sitä ja selittää syynä olevan allergian tms, mutta mä menin vaan niin lukkoon etten osannu sanoa muuta kuin kiitos kovasti ja ottaa palan käteeni. Mä en todellakaan ole syömässä sitä mustikkapiirakkaa. Tarjoon sitä vanhemmille, kun ne käy, mutta en usko että ne sitä syö joten heitän sen roskiin. Mun asunnossa ei tuollasia lihottavia ruokia ole!! Hiton naapuri..

Toinen yö omalla asunnolla

Mun olo on tosi kamala. Nukuin viime yön kuin tukki, mutta heräilin jonkin verran. Väsyttää edelleen, mut en viitti enää nukkua kun ulkona on niin hyvä aurinkoinen sää ja lenkille pitää mennä. Nää läskit saa liikuntaa!! Mun pitää tänään mennä äitin pyynnöstä porukoilla käymään jätkäkaverin J:n kanssa. Syy tähän on että isi näkee, että mulla on kaikki hyvin, ja niinhän mulla onkin niin kauan kun ne ei pakota syömään. Oon varma että mun pitää syödä kotona jotain, mutta aion oksentaa ne pois, jos mahdollista tai sitten keksin jotain muuta.. piilotan ruoat tms. Auttakaa, kertokaa jotain vinkkejä millä saisin luistettua syömisestä porukoilla, kun ne vahtii kun haukat?! Mua ahistaa ajatus että äiti saattaa tulla tänään käymään ja kyttäämään mitä ruokaa mulla täällä on ja oonko syöny. Mulla ei oo pilttejä, hedelmiä ja mehukeittoja kummempia ruokia. Puuroa löytyy, mutta kaikki saa olla kaapissa. Mä en syö. Mä en halua syödä. Mä vaan lihosin enkä halua lihoa.

Raahaudun lenkille.. hävettää mennä kun oon niin läski, kun ihmiset näkee miten oon lihonu ja epäonnistunu.. tähän tulee muutos, mut sen aikaa mun on vaan kestettävä näitä läskejäni ja hävettävä silmät päästä. :(

Muutto

Sitä tuli sitten muutettua. Kaikki kävi tosi äkkiä. Sain eilen asunnon, jota kävin ensin yksin ja sitten äitin kanssa katsomassa. Ihastuin heti asuntoon ja se oli sitten menoa, kun sain äitin mukaan juttuun, mutta isi ei hyväksy oikein tätä mun muuttoa yksin. Kerroin vasta eilen porukoille muutostani. Vanhemmat pelkää että alan taas syömättömäks ja kuihdun. Mulle tää muutto on suuri helpotus vaikka kyllähän mua ahdistaa missä vaan olen. Isi on kuulema tosi loppu ja se ottaa tosi raskaasti tän mun muuton. Äiti yrittää jotenkin vaan olla itkemättä, ja eihän mun äiti yleensä ees itke eli tää on niille ilmeisesti jostain syystä iso juttu. En silti tajua sitä, että nehän on puhunu että ois helpompi, jos asusin muualla jne. ja oonhan 19-vuotias, joten senkään takia en ymmärrä vanhempien kamalaa sekoamis-loppuunpalamis-reaktiota asiaan. Mä yritän tulla nyt toimeen omillani, tehä mitä haluan eikä kukaan oo sanomassa mitä mun pitää tehä ja mitä en saa tehä. Mä tykkäsin toisaalta asua vanhemilla, mutta mulla on ollu tosi iso ikävä kaupungissa ja yksin asumista. Mä tiiän että tää on hyvä ratkasu kaikille!!

Muuttokuorma tehtiin kokonaan eilisen illan aikana. Mun jätkäkaveri J ja kaveri oli auttamassa. Myös vanhemmat autto jonkun verran. Oon tosi kiitollinen avusta, kun yksin en olis saanu tehtyä koko muuttoa. Mulla on ensinäkin enemmän tavaraa kun laki sallii. Kaverikin ihmetteli että miten yhellä ihmisellä voi olla näin paljon tavaraa :D

Puol kymmenen maissa heitin kaverin kotiin ja tulin siivoamaan ja laittamaan tavaroita paikoilleen. Mun tarkotus oli että alan nukkumaan kunhan saan ensin sängyn laitettua nukkumiskuntoon. Enhän mä tietenkään saanu unta enkä malttanu käydä nukkumaan. Onneks naapuri sano illalla, että ei haittaa vaikka siivoaisin ja pitäsin meteliä yölläkin, kun muutosta on kyse, joten otin kaikki irti tästä ja valvoin koko yön laittaen tavarat paikoilleen ja siivoten. Kahdeksalta aamulla suurin osa oli OK, joten lähin vielä hakemaan porukoilta jotain tavaroita mitä olin unohtanu sinne. Isi ja äiti oli kotona. Isi oli tullu kesken työpäivän kotiin, kun se ei kyenny olemaan töissä.. se on tän muuton takia niin "sekasin" ja tosin parin muun jutun takia. Molemmat vanhemmat oli kaiken lisäks valvonu koko yön miettien mitä tästä mun muutosta tulee jne. Mä en käsite miksei ne vaan voi nyt nauttia siitä etten oo pilaamassa niiden kotona niiden elämää. Mä en osaa koskaan tehä mitään oikein. Kaikki on aina väärin.

Mä en syöny eilen mitään enkä oo vielä tänäänkään syöny. Oon juonu kaks energiajuomaa tosin niitä vähäkalorisia 9kcal/100ml. Lievästi sanottuna ottaa päähän, kun jokainen vuoronperään, vanhemmat, kaverit, sukulaiset, jankuttaa että muistat sitten syödä ja oothan syöny, syötkö jotain ja muuta yhtä raivostuttavaa. Mun tekis mieli huuttaa niille naamapunasena, että tunkekaa ne ruokanne sinne ja syvälle, ettekö nää miten läski mä oon jo! Mutta ei ne siltikään tajuais. Väsyttää sairaasti, masentaa, itkettää, maha on ihan sekasin ja löysällä, läskiahistaa ja kaikki jäsenet on kipeet ja mustelmia on tziljoona ympäri kehoa. Sitä se muuttaminen tekee. Ei se haittaa. Saapahan tällänen läskivätys ees vähän poltettua kaloreita!!

Lauantai

Jälleen väliin jätetty iltapala. Liikaa läskiahdistusta. Vastentahtoista J:n näkemistä ja selittelyä miks ei voida nähä niin usein ja miten saatas tää toimimaan. Mä en tiedä mitä tekisin. Mä en halua kenenkään sekottavan mun rytmiä. Selvisin töistä ja J:n näkemisestä. Nyt saan huomisen olla luojan kiitos rauhassa.. omissa oloissani. Lenkkeillä ja jumpata. Ei tarvii stressata siitä, että pitäs viihdyttää yhtään ketään. Ei musta ole seuraksi kellekään eikä mua vois vähempää jaksaa kiinnostaa.

Kävin kaverin kanssa 1h10min reippaalla kävelylenkillä. Mun pitäs liikkua enemmän. Mä kaipaan luitani.. mä kaipaan sitä fiilistä, kun vatsa tuntuu tyhjältä. Mä kaipaan sitä tunnetta, joka tulee kun vaatteet on liian suuria päällä. Mä tahdon olla se kaikista pienin, laihin ja kevyin.  Mä en halua olla enää läski..

Pitää kohta kömpiä sänkyyn. Oon ihan katkipoikkiväsyny. Voi olla etten tänäkään yönä saa unta vaikka väsyttää. Pari lasillista fun lightia voi juoksuttaa vessassa pitkin yötä :/

Ps. Ilahduin kovasti, kun olin saanut ensimmäisen lukijan! :)

Lauantai - työpäivä

Herätyskello soi viittä vaille seitsemän. Olo oli väsyny, kun illalla en meinannu saada unta millään ja nukuinkin tosi levottomasti. Jumppasin ennen aamupalaa. Aamupalalla mä keitin desin puuroa veteen ja join loput banaani-kiiwi-omena-smoothiesta. Kolmesta desistä sain juotua vaan kaks, kun tuli niin oksettava ja täys olo etten pystyny juomaan sitä loppuun ja se on hyvä! Vähemmän kertyy kaloreita :) Seison koko syömisen ajan, jotta kulus enemmän kaloreita. Tuntuu, että jokainen kalori ja ylikin pitää kuluttaa pois. Ne ei saa jäädä muhun!

Kävin heittämässä 8 kilometrin sauvakävely lenkin. Sekään ei tunnu riittävän.

Töihin olis mentävä kahekstoista. Ei huvita yhtään. J:kin tulee moikkaamaan mua töihin ja huomenna sitä on pakko nähä, kun oon jo maanantaista asti siirtäny näkemistä. Se haluaa kuitenkin pussailla ja halailla, mutta mua ajatus sellasesta ällöttää ja vihaan ajatusta siitä, että mun pitäs antaa sen koskee mua. Ei se J:sta johdu. Mä en vaan halua että mua kosketaan.


Eipä oo taas kiva olo. Läskiahistaa. Mikään vaate ei sovi tähän sotanorsu kroppaan. Vaatteet, jotka puin suihkun jälkeen, ei näytä yhtään hyvältä mun päällä. Näytän näissä vaan entistä isommalta.

Yhdentoista aikaan pitäs taas syödä lounas, joka koostuu purkillisesti tonnikalaa vedessä ja 8 mansikasta. Ei yhtään yli. Ei kaloriakaan, ei grammaakaan. Tuokin on jo liikaa.. En tahtoisi syödä. Oksentaisin ellei porukat ois kotona. Kunpa isi laittas yläkertaan sen vessan, josta se on puhunu jo pitkään. Voisin oksentaa sitten rauhassa. Pitää ehkä vaan opetella oksentamaan hiljaa, niin hiljaa ettei kukaan kuule.