Olen viikon aikana ymmärtänyt olevani maailman tyhmin ja lihavin ihminen mitä maa päällään kantaa. Viha itseäni kohtaa on jotan niin suurta ettei sitä kukaan voi tietää. Itsemurha kummitelee mielessä päivittäin. Olen jättänyt ahmimisesta huolimatta päärynäpiltit syömisistäni pois. Itseinhoa - sitä mulla riittää. Haluaisiko joku osan siitä?
Tänä aamuna haisin sänkyni pohjalla elokuvaa katsoen parisen tuntia ennen kuin aloin toimimaan. Herätessä ahdisti ja masenti niin etten tiennyt oliko mun järkee nousta lainkaan. Joka aamu sama. Joka päivä samat pelot. Joka päivä samat ahdistuksen aiheet. Koulu, menkat, syöminen, ryyppääminen, elämä, LIHOMINEN. Lihon ja lihon enkä voi syyttää siitä ketään muuta kuin itseäni. Oon laiminlyönyt täälläkin käymisen. En ole uskaltanu tulla postaamaan, kun oon tienny ettei musta ollu aiemmin ottamaan itteeni niskasta, ei yhtään. Nytkin tosi epävarma olo. Läskiolo. Aikaansaamaton olo. Elämä näyttäytyy vain mustana ja kuolleena. Missään ei elon pisaroita.
Iltapäivällä siivouksen jälkeen tein lenkin. Kävelin ja hölkkäsin 1h40min. Kiitos liian vähäisen liikunnan, hölkätessä jalkani olivat kuin ankan räpylät. Jumissa ja painavat. Oon liikkunu päivittäin vaikka oon ahminu, mutta liian vähän. Hieman yli tunnin jumppineen. Ei riittävästi. En tiedä mitä ajatella epäonnistumisestani. En osaa ajatella mitään.
Kotiin päästyäni jumppasin ja tein 100 x-hyppyä. Nyt surffaan netissä ja luen blogejanne samalla, kun kaks pyykkikoneellista pyykkiä pyörii. Tämän illan missio on katsoa ja yrittää tehä läksyjä ees vähän, venytellä ja mennä nukkumaan ennen puolta yhdeksää, sillä aamulla herään reilusti ennen seitsemää.
Ja vielä lisätäkseni hieman jatkosuunnitelmastani, aion jatkossa sallia joka päivä syömisen kello 14 jälkeen. Ei ahmimista. En ahmi kun pidän itseni kiireisenä enkä anna itteni tylsistyä. Niin pimeä yksilö kuin olenkin - antaisin mitä vain siis MITÄ VAIN, että olisin anorektikko. Nyt olen vain lihava ahmimishäiriöinen läski virtahepo.
Itekin oon vaan ahminut ja ahminut.. Eikä jaksa enää oikein innostua mistään, ja liian moni asia tuntuu ylivoimaiselta. Varsinkin koulu. Ennen jaksoin sen ajatuksen voimin, että sitten kun olen laiha niin elämä on ihanaa, mutta nyt sekin alkaa pikkuhiljaa hiipua kun tuntuu etten laihdu koskaan. Ja ymmärrän hyvin miksi tahtoisit olla anorektikko sillä paljon olen ajatellut asiaa itsekin, niin epätoivoinen olen laihan vartalon suhteen.
VastaaPoistaHurjasti tsemppiä ja voimia. ♥
Mä en jotenkin enää jaksa lukea tätä sun blogia. Kyllä mä seuraamaan jään. Mutta. Ihminen tarvitsee ruokaa, ymmärtäisit sen. En halua kuulla mitään vastaväitettä. Ja tuo, jos kerta omasta mielestäsi ahmit - miksi et söisi säännöllisemmästi, niin ei tulisi ahmintaa?
VastaaPoista:( haluaisin sulle parempaa, mutta en voi auttaa sua.
Ehdotukseni on että laitat uudet tuulet puhaltamaan turvaruokalistallasi. Eli ruisleivät ja neljän viljan puurot suolle ja tilalle vain sellaisia turvaruokia, joista ei kerry ahmimallakaan tuhansia kaloreita. Sinulle on ehdotettu samaa ratkaisua aikaisemmissa kommenteissa, joten on enää itsestäsi kiinni kaadatko lisää paskaa niskaasi ahmimalla.
VastaaPoistaTosi samaistuttava teksiti e.e Ahmiessani tulee fiilis että mä oon jo läski ja läskisi jäänkin, joten annan itelleni tavallaan luvan ahmia.. ja sen jälkeen kaduttaa ja aika kuluu vessassa kakoen.
VastaaPoistaMutta mulla on haaste sinulle blogissani, jonka toivoisin kovasti sinun tekevän~
Tsemppiä :>