Menin kouluun. Opettaja pyysi mua jäämään kahden muun tyypin kanssa tunnin jälkeen. Opettaja: "kyllä näitä poissaoloja on teillä nyt niin paljon, yli puolet kurssista, että kurssi loppuu teidän osalta tähän." Poks!
Sydän jätti seuraavat viis lyöntiä väliin. En kyenny hengittämään. Päässä tako vaan hurjana lause: "mitä mä teen nyt, mitä mä teen nyt!" Pyysin jäädä vielä selvittämään poissaolojani ja mahdollisuutta olla lentämättä kurssilta ulos. Joo hienoo Peppiina, vitun hienoo. Keskiviikkona vikat tunnit ja ens viikolla jo koe. Joo kylläh, vielähän sulle opettaja antaa mahdollisuuden korjata laiskuutesi! Vitut. No päätin, silti yrittää.
Sain itkun ja säälittävien faktojeni kanssa sovittua niin, että saan tehdä kurssin loppuun. Korvaus tapahtuu tehtävillä.
Silmät punaisina lähin vessan kautta kotiin. Kaveri tuli vastaan, käytiin kaupungilla hoitamassa kaverin asioita. Kotona aloin laskemaan heti matikkaa. Pakko pärjätä. Otin itseäni niskasta ja pyysin tekstiviestillä nuorisotyöntekijän numeroo, josta on ollu aiemmin puhetta tosin eri tarkotuksessa. Sovittiin, että se lähettää sen numeron tekstarilla. Tämän nuorisotyöntekijän tehtävä on nyt potkia mua perseelle koulujutuissa ettei ne enää jää puolitiehen tai etten lintsaa niin paljoa.
Naurettavaa, että 20-vee tarvitsee toisen aikuisen pitämään huolta, että koulujutut etenee. Sitä kuitenkin tarviin. Naurettavaa tai ei niin nyt ei ainakaan asioiden pitäis koulujutuissa olla retuperällä eli se tarkoittaa, että sekin stressi hoitamattomista koulujutuista jää pois ja saan lisää voimavaroja laihduttamiseen :) Kätevää ;) Olin superidiootti, kun en aiemmin tätä älynny.
Äiti kävi puol neljän aikaan hakemassa tavarat. Se oli yllättävän hyvällä päällä. Ei sanonu ees tavaramäärän paljoudesta. Hmm. Epäilyttävää. Vaihdettiin vähän aikaa kuulumisia - lähinnä äitin työasioista. Kun äiti oli lähössä niin mun naapuri tuli just siihen. Äiti lähti kävelemään autolle ja mä jäin huutelemaan vielä heippoja sille, kun naapuri aukas siinä pyörävaraston ovee. Moikkasin sitä niinkun hyviin tapoihin kuuluu. Se moikkas takas ja katso mua. Yhtäkkiä se alko puhumaan vähän enemmän.. yllätyin. Vielä enemmän yllätyin siitä mitä se sano. Olin saada päivän toisen sydänkohtauksen tosin positiivisen järkytyksen takia. Naapurin sanat syöpy takaraivoon. Näillä sanoilla se sai mut olemaan onneni kukkuloilla, sen pienen hetken ennen kuin tajusin sen vaan valehtelevan, "ootko sä laihtunu? Minä katoin jo aamulla, kun olit menossa lenkille, että ootko sä laihtunu, kun niin pienelle näytit vaikket sä iso aiemminkaan ollu." SIIS MITÄ!, oli mun eka ajatus. Heti perään oli; voi ei! Ei kai äiti kuullu sitä (äiti oli vielä sillon kuuloetäisyydellä). Paniikki, tahto hyppiä riemusta - tuli samaan aikaan. Epäilen naapurin kommentin todenperäisyyttä. Ei voi olla totta. Kyllä mä nyt herranjumala huomaisin, jos oisin laihtunu. Päinvastoin mä näytän vaan lihoneelta. Peilistä katsoo mua takaisin lihonu Peppiina enkä näe muuta kuin lisääntynyttä rasvaa. :( Haluaisin uskoa että oisin, mutta mun pää huutaa mulle ilkeyksiä. En ole laihtunut vaan lihonut!! Tosin naapuri on nyt sitten ensimmäinen joka kommentoi mun laihtuneen (vaikkei se ole totta).
Syitä siihen miksi naapurini sanoi mun laihtuneen on monia, mutta laihtuminen itse ei tule kyseeseen. En varmasti ole voinut niillä ahmimis-kaloreilla yhtä-äkkiä laihtua.
Itse näen vain lisääntynyttä läskiä kuten ennenkin. Luulen naapurini jollain ihmeen tavalla löytäneen blogini ja yhdistäneen minuun sen, ja mieltäni piristääkseni sanoi mun laihtuneen. En tiedä miten päin olla. Kommentista huolimatta järjetön läskiolo.
Imuroin sitten.. Äsken lisäsin läskioloani ja ahdistusta. Päivän ainoat kalorini. Yhden desin neljän-viljan puuroa ja yhden desin mehukeittoa eli noin 139 kaloria. Ne on varmaan jo imeytyny mun perseeseen selluliitiks. :( Pelottaa.. Oli syötävä ettei mee ahmimiseks. Kuitenkin menee. Sen ihmeen, kun näkisin että mulla ois itsekuria riittävästi olla ahmimatta. Pah! Syötyjä kaloreita yritän epätoivoisesti hetkuttaa läskejäni jumppapallon päällä samalla, kun oon täs koneella.
Lenkille heti, kun pimenee ---->
Sydän jätti seuraavat viis lyöntiä väliin. En kyenny hengittämään. Päässä tako vaan hurjana lause: "mitä mä teen nyt, mitä mä teen nyt!" Pyysin jäädä vielä selvittämään poissaolojani ja mahdollisuutta olla lentämättä kurssilta ulos. Joo hienoo Peppiina, vitun hienoo. Keskiviikkona vikat tunnit ja ens viikolla jo koe. Joo kylläh, vielähän sulle opettaja antaa mahdollisuuden korjata laiskuutesi! Vitut. No päätin, silti yrittää.
Sain itkun ja säälittävien faktojeni kanssa sovittua niin, että saan tehdä kurssin loppuun. Korvaus tapahtuu tehtävillä.
Silmät punaisina lähin vessan kautta kotiin. Kaveri tuli vastaan, käytiin kaupungilla hoitamassa kaverin asioita. Kotona aloin laskemaan heti matikkaa. Pakko pärjätä. Otin itseäni niskasta ja pyysin tekstiviestillä nuorisotyöntekijän numeroo, josta on ollu aiemmin puhetta tosin eri tarkotuksessa. Sovittiin, että se lähettää sen numeron tekstarilla. Tämän nuorisotyöntekijän tehtävä on nyt potkia mua perseelle koulujutuissa ettei ne enää jää puolitiehen tai etten lintsaa niin paljoa.
Naurettavaa, että 20-vee tarvitsee toisen aikuisen pitämään huolta, että koulujutut etenee. Sitä kuitenkin tarviin. Naurettavaa tai ei niin nyt ei ainakaan asioiden pitäis koulujutuissa olla retuperällä eli se tarkoittaa, että sekin stressi hoitamattomista koulujutuista jää pois ja saan lisää voimavaroja laihduttamiseen :) Kätevää ;) Olin superidiootti, kun en aiemmin tätä älynny.
Äiti kävi puol neljän aikaan hakemassa tavarat. Se oli yllättävän hyvällä päällä. Ei sanonu ees tavaramäärän paljoudesta. Hmm. Epäilyttävää. Vaihdettiin vähän aikaa kuulumisia - lähinnä äitin työasioista. Kun äiti oli lähössä niin mun naapuri tuli just siihen. Äiti lähti kävelemään autolle ja mä jäin huutelemaan vielä heippoja sille, kun naapuri aukas siinä pyörävaraston ovee. Moikkasin sitä niinkun hyviin tapoihin kuuluu. Se moikkas takas ja katso mua. Yhtäkkiä se alko puhumaan vähän enemmän.. yllätyin. Vielä enemmän yllätyin siitä mitä se sano. Olin saada päivän toisen sydänkohtauksen tosin positiivisen järkytyksen takia. Naapurin sanat syöpy takaraivoon. Näillä sanoilla se sai mut olemaan onneni kukkuloilla, sen pienen hetken ennen kuin tajusin sen vaan valehtelevan, "ootko sä laihtunu? Minä katoin jo aamulla, kun olit menossa lenkille, että ootko sä laihtunu, kun niin pienelle näytit vaikket sä iso aiemminkaan ollu." SIIS MITÄ!, oli mun eka ajatus. Heti perään oli; voi ei! Ei kai äiti kuullu sitä (äiti oli vielä sillon kuuloetäisyydellä). Paniikki, tahto hyppiä riemusta - tuli samaan aikaan. Epäilen naapurin kommentin todenperäisyyttä. Ei voi olla totta. Kyllä mä nyt herranjumala huomaisin, jos oisin laihtunu. Päinvastoin mä näytän vaan lihoneelta. Peilistä katsoo mua takaisin lihonu Peppiina enkä näe muuta kuin lisääntynyttä rasvaa. :( Haluaisin uskoa että oisin, mutta mun pää huutaa mulle ilkeyksiä. En ole laihtunut vaan lihonut!! Tosin naapuri on nyt sitten ensimmäinen joka kommentoi mun laihtuneen (vaikkei se ole totta).
Syitä siihen miksi naapurini sanoi mun laihtuneen on monia, mutta laihtuminen itse ei tule kyseeseen. En varmasti ole voinut niillä ahmimis-kaloreilla yhtä-äkkiä laihtua.
Itse näen vain lisääntynyttä läskiä kuten ennenkin. Luulen naapurini jollain ihmeen tavalla löytäneen blogini ja yhdistäneen minuun sen, ja mieltäni piristääkseni sanoi mun laihtuneen. En tiedä miten päin olla. Kommentista huolimatta järjetön läskiolo.
Imuroin sitten.. Äsken lisäsin läskioloani ja ahdistusta. Päivän ainoat kalorini. Yhden desin neljän-viljan puuroa ja yhden desin mehukeittoa eli noin 139 kaloria. Ne on varmaan jo imeytyny mun perseeseen selluliitiks. :( Pelottaa.. Oli syötävä ettei mee ahmimiseks. Kuitenkin menee. Sen ihmeen, kun näkisin että mulla ois itsekuria riittävästi olla ahmimatta. Pah! Syötyjä kaloreita yritän epätoivoisesti hetkuttaa läskejäni jumppapallon päällä samalla, kun oon täs koneella.
Lenkille heti, kun pimenee ---->
Ääliö. En usko että sä näet laihtumistasi itse. Ja hei, mun mielestä tuo kuulostaa ihan normilta, että tarviit jonkun toisen ihmisen apua.
VastaaPoistaMutta ole realistinen: sun syöminenkin on mitä on, sie tarvitsisit siihenkin apua. Joo okei, en vaan pysty lukemaan tätä blogia enää. Mutta roikun perässä, vaikka se ehkä itselleni haitallista onkin.
Kiva, että saa apua ja tukea tolta nuorisotyöntekijältä. Ei täällä kenenkään tarvii yksin pärjätä <3
VastaaPoista