Perjantai

Näin sitä taas mennään. Viime yönä nukuin aika huonosti. En meinannu millään saada ees unta, joten katoin jonkin aikaa paholainen pukeutuu pradaan-elokuvaa kunnes sammutin telkkarin ja päätin itsepäisesti saada unenpäästä kiinni. Heräsin puoli kuolleena 7.20 syömään aamupalaa. Söin desin puuroa ja vesimelonia jonkin verran. Pääsin lähtemään vasta kahdeksan jälkeen lenkille. Onneks ei satanu kaatamalla kuten tässä muina päivinä on satanu. Tein reippaan 8 kilometrin sauvakävelylenkin.
Kotona vielä lenkin jälkeen jumppasin eikä siltikään ole riittävästi liikuntaa, mutta eipä ollukaan tarkotus jättää päivän liikuntoja tuohon!

Kello on vasta vähän yli kymmenen ja mä oisin valmis takasin nukkumaan vaikken saiskaan unta. Maha murisee eikä anna hetken rauhaa ennenkun se taas tottuu siihen ettei se saa ruokaa kun tietyn verran!
Vaikka tää typerältä kuulostaa niin mun on helpompi olla "sairas" kuin terve. Mä en halua enää ees muuta. Haluan vaan tätä en sitä paljon intoiltua "ihanaa normaalielämää", mitä se lie sitten ikinä tarkoittaakaan. En tiedä enkä halua tietää. Tämä on mun normaali ja mun on parempi näin. Mun parantuminenkin tarkottaa aina vaan yhtä ainutta asiaa ja se on lihominen. Mikä idea siinä on että ulospäin näyttää läskiltä ja sisältä päin hajoilee ja on ihan rikki! Mä oon mielummin laiha ja rikki, kun oon sitä lopun ikääni joka tapauksessa. Ei musta saa korjattua enää ehjää.