Mua on alkanu ärsyttää koko seurustelu. Ei yhtään huvita ajatus siitä, että olisin jonkun lähellä saati jotain intiimimpää. Käsivarren mitan päässä kun pysyy ihmiset niin hyvä! Tänäänkin kun J laitto mulle viestiä mua alko suunnattomasti vitutt**. En tajua miks. En jaksas nähä sitä yhtään, ei huvita. Silti se puhuu että tän viikon ajan mitä ei olla nähty, saan "korvata" sille ja J haluaa mut, mä en halua olla kenenkään kainalossa puristeltava läskikasana. Oon ilomielin mieluummin lenkillä. Seurustelu on syvältä myös sen takia, kun se vie liikaa aikaa ja rahaa. Mä oon mielummin yksin. Mitenpä nyt sitten jättää J:tä, kun se on niin lääpällään muhun ja on puhunukin ettei halua että mä jätän sen. Osaan minäkin järjestää itteni kuseen.
Kävin heittämässä tossa aiemmin tunnin hölkkä/kävely lenkin. Söin päivälliseks kaks ruisleivän puolikasta, jonka päälle laitoin curry- ja chilimaustetta niin että suu vähintään palo, ja sit vielä paprikaa jonkun verran. Lisäks söin salaattia, jossa oli kolme pekaanipähkinää, yks tomaatti, kurkkua, ruukkusalaattia.
Olo on vähintään kuvottava. Läskiä kaikkialla...mahassa, reisissä, käsissä, takapuolessa, tisseissä...mä haluan kaikista ihroistani eroon! Mä en halua olla tän näkönen. Ällöttävä sika!!
Syönnin aikana mä seison osan aikaa, jotta kuluttasin enemmän. Istuessa tuntuu että takapuoli leviää kirjaimellisesti leveemmäks ja tuntuu, että jokainen suupala jonka syön kertyy suoraan läskeiks mahaani ja takapuoleeni. Harkitsin jopa ruoan oksentamista, mutta tein kompromissin ja päätin jättää iltapalan väliin ja mennä taas aikaisemmin nukkumaan. Lisäksi se viha joka tulee kun laittaa suuhunsa ruokaa on sanoinkuvaamattoman suuri! Se itseinho joka kasvaa. Miksi pitää syödä? Miksi en saa olla vain laiha keijukainen? Miksen saa olla syömättä? Hitaasti, mutta varmasti minä katoan...
Mun ajatukset on ihan solmussa. Oon vähän sumussa ja turta. En jaksa tuntea vielä ahdistustakaan kunnolla. Mä teen sen mitä täytyy. Mä en enää tee niinkun muut käskee. Paluu "normaaliin" elämään ei tunnu oikealta. Oikealta, hyvältä ja helpottavammalta tuntuu pysyä tässä.
Selviän voittajana parempaan paikkaan...
Kävin heittämässä tossa aiemmin tunnin hölkkä/kävely lenkin. Söin päivälliseks kaks ruisleivän puolikasta, jonka päälle laitoin curry- ja chilimaustetta niin että suu vähintään palo, ja sit vielä paprikaa jonkun verran. Lisäks söin salaattia, jossa oli kolme pekaanipähkinää, yks tomaatti, kurkkua, ruukkusalaattia.
Olo on vähintään kuvottava. Läskiä kaikkialla...mahassa, reisissä, käsissä, takapuolessa, tisseissä...mä haluan kaikista ihroistani eroon! Mä en halua olla tän näkönen. Ällöttävä sika!!
Syönnin aikana mä seison osan aikaa, jotta kuluttasin enemmän. Istuessa tuntuu että takapuoli leviää kirjaimellisesti leveemmäks ja tuntuu, että jokainen suupala jonka syön kertyy suoraan läskeiks mahaani ja takapuoleeni. Harkitsin jopa ruoan oksentamista, mutta tein kompromissin ja päätin jättää iltapalan väliin ja mennä taas aikaisemmin nukkumaan. Lisäksi se viha joka tulee kun laittaa suuhunsa ruokaa on sanoinkuvaamattoman suuri! Se itseinho joka kasvaa. Miksi pitää syödä? Miksi en saa olla vain laiha keijukainen? Miksen saa olla syömättä? Hitaasti, mutta varmasti minä katoan...
Mun ajatukset on ihan solmussa. Oon vähän sumussa ja turta. En jaksa tuntea vielä ahdistustakaan kunnolla. Mä teen sen mitä täytyy. Mä en enää tee niinkun muut käskee. Paluu "normaaliin" elämään ei tunnu oikealta. Oikealta, hyvältä ja helpottavammalta tuntuu pysyä tässä.
Selviän voittajana parempaan paikkaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti