Aiempi postaus tuntuu näin jälkeenpäin valheelta. Totta se oli mitä kirjoitin, mutta epäonnistuin vaikkei olisi tarvinnu. Läski Peppiina sabotoi tekemisiäni. En tehny päiväunien ja täydellisten naisten katsomisen lisäksi yhtään mitään illalla. En ymmärrä mihin kaikki aika valui tänäänkin.. Olo ei ole todellinen. Mulla ei ollu nälkä. En tahtonu syödä. Söin kuivaa ruisleipää, tonnikala purkillisen vedessä, 500 grammaa tomaattimurskaa, pari desiä maustamatonta jogurttia, purkillisen sieniä ja punajuuria. Join kaakaota. Mä vaan istuin keittiön pöydässä ja söin. Söin enkä ajatellu oikein mitään muuta kuin sitä ahistusta ja lihomista mikä siitä seuraa. Mietin miksi söin. Pakotin jokain suupalan alas. Silti mä vaan söin. MIKSI. Ahdoin vaikken olisi jaksanu yhtään. Läskipaskakuvottavaihratankkeri!! Mun pitää alkaa taas ajattelemaan etten jatka lihomista.
Suoli tyhjeni. Pönttö näytti käyntini jälkeen kuin sinne ois kaadettu sankollinen sulanutta suklaata. Vatsa pömpöttää ja keho on nestettä täynnä. Pää on tyhjä. Mä vihaan tätä täyttä oloa. Mä vihaan lämmintä kroppaa. Mä vihaan mun pehmeää kroppaa. En jaksa olla olemassa. Mä en tiedä ees miks mä olen vaikken halua.
Menin syötyäni ja siivottuani keittiön suihkuun. Puristelin läskejä peilin edessä. Tuijotin finnistä turvonnutta pullasorsa naamaani vessan peilistä. Olisin voinu itkee. Avasin suihkun ja otin peilikaapista hammasharjan ja tahnan. Tuubin viimeiset tahnat puristettuani hammasharjalle katsoin peiliin ja astuin suihkun alle. Harjasin ja tuijotin pärstääni peilistä. Hetki. Ajatukset alko jyskyttämään taas. Viha, syyllisyys, ahistus. Mitä mä olin menny tekemään!? MIKSI!? Mun oli toimittava. Kumarruin, työnsin hammasharjan kurkkuun. Oksennus syöksy pitkin suihkun lattiaa. Avasin silmät ja näin; oksennusta lattialla, seinillä, pesukoneen kyljessä, jaloillani. Kuuma vesi kasteli selkääni. Kumarruin taas ja oksensin. Katsoin peilistä itseäni ja oksensin taas. Olo helpottui. Tunsin pientä tyytyväisyyttä saavutukseeni. Osa oli ulkona minusta. Ei menny kauaa kun todellisuus iski vasten kasvoja. Suurin osa kaloreista silti lihottaa edelleen mun sisällä. Mun on nyt tsempattava ja alettava taas ajattelemaan. Mun ei tarvii enää epäonnistua, kun pystyn olemaan muutakin kun säälittävä itsekuriton läskikasa!
Petin itseni. Petin teidät lukijat.
Tätä ei voi antaa itelle anteeks.
Ei vain voi.
On laihduttava.
Sisäinen helvetti on valloillaan. Mä en luovuta vaikka mokasin tänäänkin!!!! Musta tulee laiha. Mä lupaan sen!!!!
Olit kommentoinut blogiini ja halusin heti tulla katsomaan sinua ja sinun blogiasi. Tekstisi kuulostaa niin tutulta, ihan kuin itse olisin kirjoittanut. Haluaisin sanoa jotain järkevää, mutta tuntuu et ne sanat on täysin turhia sillä voin sanoa lyhyesti ja ytimekkäästi että tiedän miltä sinusta tuntuu. Liiankin hyvin.. Tsemppihalauksia :)
VastaaPoistaToi on oikeasti pelottavaa ja ahdistavaa.
VastaaPoistaMuistan kun joskus muutama vuosi takaperin heräsin aikaisin aamulla töihin, söin maailman vähäkalorisimman jogurtin hyvällä omallatunnolla ja hoidin kaikki aamutoimet reippaasti.
Kunnes kaikki oli hoidettu ja tajusin, että tässähän on vaikka kuinka aikaa ennen lähtöä. Liikaa aikaa ajatella. Ahdistuin siitä pienen pienestä jogurtista ja löysin itseni hetkenpäästä suihkun lattialta tärisemästä ja oksentamasta.
Eikä se pahaolo lopu edes siihen, se vaan pahenee. Toivottavasti pääsisit edes vähän vähemmällä tuskalla.
voi, kumpa joku ottaisi on paskan pois sulta, kenenkään ei vaan pitäis tuntea noin!
VastaaPoistavoimia!
et ole kuvottavaihratankkeri, et pullasorsa...
VastaaPoistaälä pieni oksenna enää, se ei auta mitään, vaan pahentaa kaikkea loppujenlopuksi! oksennus ei myöskään ole tie laihuuteen!
voimia <3
kiitos kommentista :)
VastaaPoistaniin tuttua.... toivoisin vaan että jaksaisit taistella vastaan tai edes haluaisit. vaikutat ihanalta ihmiseltä<3