Kurkkaus lauantai päivääni

jos sä näkisit naamani nyt
niin on sankari ränsistynyt
et tuskin hennoisit ilkkua mua
vaan lohduttaa
jos sä näkisit naamani nyt
lienee ilme sen hölmistynyt
on vaikee selittää sähläilyään
eikä kannatakaan

joskus yksikin askel on liikaa
ja kun pystyyn noussut on tie
niin on kaikki kiipeily turhaa
se vain voiman rippeetkin vie
joskus yksikin askel on liikaa
aivan niin kuin tiennyt en ois
joskus yksikin askel on liikaa

Pätkä Yön kappaleesta

Kyllä ne vielä tajuaa..

Kello 7.20 herätyskello soi. Ylös ja vessaan aamupesulle. Tuijottelua koko ajan peilistä. Herranjumala mitkä silmäpussit! Naamakin paisunu yön aikana. Keittiöön. Vedenkeitin päälle. Jääkaapin avaus. Kurkku ja leipäpussi ulos ja jääkaappi kiinni. Kurkusta noin 10cm pätkä ja ruisleivästä toinen puolikas pienelle siniselle lautaselle. Loput leivät ja kurkku jääkaappiin. Syön seisoen tiskipöydän ääressä, miljoonat ajatukset päässä pyörien, kurkun ja leivän puolikkaan pelkiltään. Päätä särkee enemmän kuin voi kukaan kuvitella. Aamupalan ja sen kaloreiden kirjaus keittiön sivupöydällä olevaan vihkoon. Juon vihreän teen loppuun. Pitäis varmaan tyhjentää osa. Pesen tiskit ja laitan astiat kaappiin. Kävelen vessaan. Suljen oven. Otan peilikaapista hammasharjan. Kumarrun ja oksennus tulee yllättävän sujuvasti. Saatuani ulos osan aamupalasta tyydyn siihen ja lopetan. Pesen kasvoni ja hampaani. Kurkkua koskee ja päätä särkee edelleen. Huokaus*

Dataan pari tuntia aamupäivällä ja poljen tunnin kuntopyörää katsoen samalla täydellisiä naisia dvd:ltä. Jumppaan ja syön lounaan. Kolme keräsalaatin isoa lehteä ja porkkanan. Tekis mieli soittaa isille ja kysellä sen kuulumisia, mutta keskustelu menis kuitenkin taas siihen, että se kyselis miten mulla menee enkä mä jaksa sitä. Ajatus siitä jo uuvuttaa joten jätän soittamisen huomiseen, kun on isänpäivä onnittelen ja that's it. Oon niin paska läski etten mene ees käymään tosin ei ne varmaan haluaiskaan mua niille sotkemaan. Lähen lenkille ja samalla vien toisen roskiksen ulos joka on oottanu varmaan viikon, että saisin sen vietyä. Säälittävää. Kuinka vaikeaa voi olla viedä roskia ulos, kun kuitenkin kulkee lenkille mennessä päivittäin roskakatoksen ohi? Biisit vaihtuu ja mä kävelen yrittäen pysyä pystyssä. Parit kerrat meinaan lentää läskiperseelleni. Ainakin ois pehmusteet omasta takaa, mut enemmän mua huolettaa, jos mun jalka murtuu liukastuessa ja kaadun litsaten kaikella ihrapainollani jalkani. Lenkkeilen 1h45min. Hävettää etten kävelen täyttä kahta tuntia. Kotona rappukäytävässä mä tunnen miten vasen polvi taas temppuilee ja sitä vihloo.

Nyt yritän kirjottaa tätä postausta, mut sormet on vielä niin jäässä että tiukkaa tekee. On kylmäkin mikä on hyvä vaikka en pidä toisaalta yhtään olla jäässä, mutta parempi tämä kuin olla lämmin. Ahterini alla on jumppapallo jota liikutan koko ajan. Yritän säälittävästi onnistua kuluttamaan lisää kaloreita. Edes vähän. Mun on pakko päästä näistä ihroista eroon. Mä teen kaikkeni että kukaan ei voi enää sanoo mua normaalipainoseks tai läskiks.

Ps. Huomenna tulee kolme vuotta siitä kun alotin jäätelölakon. En ole syöny siis KOLMEEN vuoteen jäätelöö joka oli mulle kaikista ruoista se heikon kohta.