Aika tulee, ottaa ja jättää

Maanantai-illan kunniaks päätin vielä lähtee purkamaan kofeiini-hiprakkaani luisteluradalle. Ei tainnu olla hyvä nauttia niin paljon kofeiinia eilisen päivän aikana. Oli ihan sekava-häsä-mitä-teen-olotila. Ei tienny miten päin olis. Vieläkin käyn vähän kierroksilla. Tänään en kyllä juo kahvia tai ota kofeiinipilleria :D
Luistelin tunnin ja kuuntelin mahan mourintaa.

Yöllä mä sain unta pari kolme tuntia, jos sitäkään. Heräsin vessaan ja palelin. Vedin päiväpeiton täkkini lisäks päälleni korviin asti. Päätäkin palelti. En viittiny kovin kauaa tapittaa seiniä ja kattoo, kun uni ei tullu enää vessassa käynnin jälkeen, joten aloin lukemaan Sh kirjaa Rakastaako kundit laihoja, sain sen luettua parissa tunnissa. Kirjaa lukiessa suunnittelin jo mitä teen seuraavaks, kun tiesin etten malttas ja jaksas koittaa saada unenpäästä kiinni. Puin lenkkivaatteet ja lähin lenkille. Kaupunki oli tyhjä, suorastaan autio. Muutama rekka ja postinjakaja loppulenkistä tupsahti tielle, ei muuta. Vain minä ja kuu. Sain lenkkeillä kerrankin 1h20min kaikessa rauhassa pelkäämättä ihmisten tarkkailevaa katsetta. Tosin onnistuin mielikuvituksessani kuvittelemaan kaiken maailman läskeistäni kiinnostuneet kyylät ikkunoihin kyttäämään mun menoa. Minä ja mun suuri napa, ainoa oikea maailmannapa tai niinhän mä kuvittelen.
Tein pienen noin viiden minuutin juoksu pyrähdyksen erään puiston halki. Pakkanenkaan ei ollu niin paha, että ois käyny armottomasti mun kurkun kimppuun. Sain juosta pienen hien pintaan.

Kotona aloin tuhertamaan, vaatteet riisuttuani, sataa kappaletta x-hyppyjä niin hiljaa kuin suinkin etten jumboilullani herättäisi alakerran pullatätiä kesken sen kauneusunien. X-hyppyjen perään jumppasin ja pistin vedenkeittimen päälle. Siinä välissä tosin oli pakko rasvata rystyset, jotka oli jo päässeet kuivumaan vereslihalle. Kittasin kupin vihreetä teetä ja vähän coca-cola zeroo.

Maha muistuttaa mua itsekurittomuudesta. Valinnoista ja vastuusta. Ison ihmisen pitää osata hillitä ja hallita itsensä - niin se vain menee. Kuriton läskivalas-minäni huutaa kaikki-ruoka-tänne-ja-heti, mutta ehei, eihän se niin mene. Mihinkä tää maailma menee, jos kaikki toimisivat niin, että söisivät? Syöminen on itsekäs teko! On käsitettävä tekojensa seuraukset, niin monessa mielessä, syömisenkin ja syömättä jättämisen. :)
Illalla tosin aion syödä jotain pientä.

Mulla on noin viitisen tuntia ennen koulun alkua. Mä taidan ehkä ottaa lyhyet unet tai olla vaan koneella sen ajan lukemassa teidän blogeja ja metsästää uusia ulottuvuuksia thinspo-maailmasta. Eiköhän tuokin aika vilahdi vaikka seinään tuijottaen ohi ennenkuin kerkeän edes huomaamaan sen menneen. Niinhä se aika aina tekee. Tulee, ottaa ja jättää - ei mitään.

Ps. Huomatkaa edellinen postaus, johon listasin syömishäiriö kirjoja.
Kivaa ja ilosta tiistaipäivää teille ihanille<3