Kaikki tulee ajallaan

Kävin tänään puhumassa opinnoistani rehtorin kanssa. Raahasin kaverin henkiseks tueks.

Rehtori nauro.
Mä en halunnu alkaa taas itkemään siellä. Reksi ois varmasti hiillostanu mua, jos oisin menny yksin sinne.
45 minuutin sydämen tykytyksen jälkeen eli toisin sanoen armottoman jännityksen jälkeen tuloksena oli;
tänä keväänä on käytävä noin 15 kurssia ja ensi syksynä voin kirjoittaa mistä tahansa aikuislukiosta. Jos ihmettelette, että miksi käyn päivälukiota, mutta kirjoitan aikuislukiosta niin kyllä näinkin voi tehdä. En tienny tällasesta mahdollisuudesta ennen joululomaa. Rehtori anto mulle tän vaihtoehdon, koska muuten mä en sais tämän elämän aikana suoritettua päivälukiota. Kai sekin on täysin kyllästyny näkemään  mun rumaa pärstää. Opintomäärä tippuu 45 kurssiin ja mulla on käytynä jo 34 kurssia plus tietty about 7-8 kurssia, joista en oo saanu arvosanaa opettajilta vielä tältä syksyltä.
Tuntuu kuin voisin hengittää kevyemmin. On helpottunu olo, silti mä pelkään. Pelkään etten pääsekään syksyn neljää kirjotusta läpi kerralla vaikka kirjottasinkin huonosti. Pelkään vielä enemmän, kun tajusin että voin tänä keväänä muuttaa mihin ikinä haluan! Maailma on avoinna. Ei ole väliä missä asun, kun voin kirjoittaa lukiosta kuin aikuislukiosta itseni ylioppilaaksi. Pelottaa, mutta samalla hyvin jännittävää.
Voisin tanssia, hyppiä ja kiljua mutten kuitenkaan tee niin. Opiskelut on nyt suht kuosissa. Tämä viikko täytyy selvitä kokeista ja suoriutua loppu kevään kursseista. Kyllä minä pystyn siihen!

Mietin lenkillä mihin muuttaisin. Pelottaa etten pärjääkään kaukana sukulaisista. Haluaisin muuttaa Helsingin lähelle, mutta en uskalla muuttaa Helsinkiin, sillä 16-vuotiaana mä muutin sinne lukioon ja tulin sieltä parin kuukauden jälkeen maitojunalla kotiin. Jäi pelko etten osaa asua niin kaukana.. Mun pitäs uskaltaa nyt vaan lähtee mahdollisimman kauas sukulaisista, sillä ne ei tee mulle hyvää!

Taas menet sieltä mistä aita on matalin, se kuiskii korvaani. Olet lihava! Näytä että susta on muuhunkin kuin lihomiseen. Se nauraa. 100 x-hyppyä ja jumppa. Kaikkea tehdessä menee tuplasti aikaa pakkojen takia. On pakko tehdä neljä kyykkyä sukkia pukiessa. Molemmille jaloille kaksi. Joskus enemmänki. On pakko poimia matolta pienimmätkin "roskat". Päätin aamulla etten tänään siivoaisi, mutta tiedän siivoavani tultuani lenkiltä kotiin. Kuluupahan kaloreita :))

Lenkillä kuuntelin radiota eikä hyytävä pakkanenkaan haitannu menoa.
Askel askeleelta musta tuntu aina vaan enemmän, että olen nyt oikealla tiellä.
Tiedän olevani! Kouluasiat rullaamaan täydellä teholla eteenpäin, mulla jää enemmän aikaa laihduttaa, voin tietää olevani tämän kevään jälkeen melkein vapaa toisen asteen opinnoista. Kirjoittaa ylioppilaaks aivan kuin porukat ovat halunneet. Suorastaan salakavalasti vaatineet.
Kaikki on nyt musta kiinni ja tätä mä en sössi. En tänään, en huomenna. Tulee tietty huonoja
päiviä. Yks jos toinenkin, mutta mä oon viime vuoden jälkeen vahvempi kuin koskaan.
Oon niinku kilpikonnat jotka etenee hitaasti eteenpäin, mutta tulee taatusti maaliin. Niin koulussa kuin laihduttaessa. Ei ole totta ettei kaikkea voisi saada! Kaiken voi saada kunhan tekee töitä sen eteen. En silti pidä itseäni vahvana vaikka olenkin vahvempi kuin koskaan. Oon silti heikko. Itsekuriton kuvotus!

Kylmän väreet tanssivat ihollani ja tunnen kuinka kylmyys valtaa kehoni. Oon juonu litran vettä juuri. Mahaan sattuu. En oo pistäny suuhunu tänään veden tai coca-cola zeron lisäksi mitään muuta.
Eikä pitäisikään, mutta jokin ontto kaukainen puristus sisässäni tahtoo minun kävelevän
kauppaan, ostavan jogurttia ja syövän sitä niin että mahaan koskee entistä enemmän.
Että varmasti on läskiolo.
Väänän sen kanssa kättä. Olen häviämässä vaikka voisin voittaa. Tiedän; mulla olis voimaa vastustella.
En ymmärrä itseäni miksen taistele kovempaa sitä vastaan? Ei ole edes nälkä. On vain helpompaa antaa syömiselle periksi. Vai onko? Huokaus*
Jos ei nyt ahista niin kohta ahistaa sitäkin enemmän. Niin niistä virheistäänhän ei voinu oppia?

Tiedän tanakoiden oksetusten vievän mut illalla kauppaan. Ei auttaisi vaikka liimaisin ne maahan etten pystyisi kävelemään. Jollain ilveellä, kun läskin puolen itsessään antaa viedä voiton, se tietää miten se saa haluamansa vaikka olisit pakkopaidassa. FAIL. Mättäessäni sitten turvaruokiani läskiin suuhuni tiedän katuvani. Teen sitä jo nyt.
Huomenna katuminen on vielä pahempaa. Ei tarvitsisi katua, kun ei söisi. Kuinka helppoa!
Älä syö läski! Et saa syödä! Et ole ansainnu syödä! Ruoka ei oo sua varten! Lopeta ruoan ajattelu!
Sulla ei oo mitään syytä syödä! Läskiläskiläskiläski! Näkee sun olleen ruoka-aikaan aina kotona!
Kaikki vihaa sua! Niitä hävettää sun puolesta! Häpeä ikuinen epäonnistuja! Kiitos kuiskaus, että olet olemassa
vielä tulee sinun aikasi viedä voitto<3