Itkin lattialla, hakkasin reittäni, puristelin läskejäni, ryvin itsesäälissä, kyllästyin olemaan heikko. Mä oon vahva ja mä saan vielä itseni pieneksi ja keijukaisen kevyeksi!
Mä makasin sängyllä itkemisen ja itseni hakkamisen jälkeen, katoin elokuvaa ja ahdistuin ajatuksesta, että pitäis nousta siivoamaan, käydä sen jälkeen pesemässä hiukset, huomenna lähtee lenkille, jumpata. Mä keksin tekosyitä siirtää huomiselle siivoamisen. Sitten jokin kuiskas mun korvaan etten mä vaan voi tehä niin. En enää. En mä halua jättää sitä huomiselle. Haluan tehdä sen tänään. Elokuva kun loppu mä aloin siivoamaan. Tiiän, että se on vähemmän ahdistavaa nousta ja olla menossa, kun se että makaa tekemättä mitään tai lahnaa vaan paikoillaan. Mä liikuin tänään liian vähän reilu tunnin. Mä otin tänään askeleen kohti päämäärääni: laihuutta. Mä pidän tän vireen yllä vaikka ahdistas ja stressais. Tiiän että musta on siihen nyt kun oli aiemminkin. Mä tiedän mihin mä kykenen ja se on mahtavaa. Mä kuritan ja kehitän itseäni niin, että saan kunnon itsekurin.
Ennen kaikkea mun tulee hyväksyä, että oon antanu itseni paisua läskiks paskaks. Mun pitää hyväksyä se ja alkaa kuluttamaan kerättyjä kiloja. Itsesäälissä rypeminen ei niitä poista. Liikunta auttaa!
Kiitos kommenteista ihanat keijukaiset <3
Tsemppiä ja jaksamista, kyllä sä pystyt siihen! Pysy vahvana! <3 (:
VastaaPoistaPääsin nyt ajan tasalle sun blogissa, ja hui kun tuntuu ettet syö mitään ja liikut tuntikaupalla.
VastaaPoistaEi tarvii sanoo jos et halua, mutta paljon painat, kun ei tolla menolla voi painaa juurikaan :S
Voimia :)