Matkalla ikuisuuteen

Tein tunnin lenkin. Liian vähän. Juttelin osan lenkistä kaverin kanssa puhelimessa, kun se oli menossa autokouluun teoriatunneille niin sillä oli aikaa jutella. Se on muuttunu. Pidin enemmän entisestä ystävästäni. Sen elämä tuntu sekottuvan, kun se ei päässy lukion jälkeen sinne minne haki. En tiedä, mutta musta se on muuttunu. Sen kielenkäyttökin.. jutut.. mulla on ikävä ystävääni. Mä hajoan. Mä vajoan syvemmälle. Tänäänkään mä en syö mitään. Katotaan huomenna tilannetta uudelleen. Mulla on niin läskipaskakuvotusolo ettei ruoka maistu. Ahdistaa. Ei tosiaankaan innosta lähtee töihin rumana, läskinä, ahdistuneena.. Luovuta en silti. Menen töihin. Laihdun. Pääsen tavoitteeseeni. Mä saan kyllä sen mitä mä haluan. En tahdo antaa heikkoudelle periksi enkä aiokaan antaa!

Mä oon surullinen ja ahdistunu senkin vuoks, et musta jostain oudosta syystä tuntuu siltä että ihan kun mun perhe olis kuollu vaikka kaikki on luojan kiitos vielä hengissä. Mä pelkään vaan niin menettää niitä. Mä kaipaan niihin aikoihin, kun koko perhe oli yhdessä. Mä en halua olla aikuinen. Mä vihaan vanhenemista. Mua itkettää nytkin. Eilenkin kun katoin Johnny Englishin uusinta elokuvaa mä nauroin parissa kohdassa maha kippurassa, mutta melkein heti kun nauraminen loppu, nauru muuttu itkuks. Mua sattuu. Mä en tahdo elää.. mä tahdon olla laiha.. mä tahdon kuihtua pois.. mä tahdon pois.. miksei ne anna mun mennä? Mä oon kuollu ainoastaan mun kroppa on elossa.. tosin ei kauaa.. pitää vaan jaksaa tän kivisen taipaleen läpi. Tiedän; se on sen arvoista!

Kaikki sukulaiset sekä rakkaat kaverini/
Haluun pyytää teiltä vielä kerran anteeksi niin/
Sitä etten koskaan kai tarpeeksi sanonu/
Kuinka teitä rakastan, ei ollu tarkotus/
En teitä unohda olette mun mielessä/
Olette mun sydämessä kokoajan vieressä/
Kiitos vielä kaikesta nähdään vielä uudestaan/
Taivaassa viimeistään se on mahdollista kuulemma/


Mc Mane - Matkalla ikuisuuteen