Sääli on sairaus

Pakotin illalla itseni nukkumaan ennen kymmentä. Sain kuin sainkin unta melko nopeesti. Jaksoin aamulla raahautua vasta kahdeksalta lenkille. Lenkkeilin 1h45min. Kotona jumppasin ja ajoin 30 minuuttia kuntopyörällä samalla, kun katsoin Miehen puolikkaita boksilta.
Mua ahdistaa nää mun ihrat ja läskit, mutta ne ei saa mua lannistumaan. Miks ihmeessä mä oikeesti söisin, jos tiedän että pystyn olemaan ilmankin. Ei mun tarvii olla läskilaiskapaska, jos mä en halua. Voitte arvata, että en todellakaan halua olla enkä aio ollakaan. En enää.

Aamulla herätessä tuntuu aina yhtä hirveeltä herätä. Varsinkin, jos on tällanen ahistus läskeistä. Tuntuu siltä ettei tiiä mitä tehdä ja minne mennä. Vihaan aamuja heräämisen takia! Kunpa ei vaan joku aamu heräis..
Sitä odotellessa pitää vaan jaksaa kestää paskaläskiolo ja nousta ja juosta läskit pois.  :)

Mä en koe olevani sairas muuten kuin itsesäälisairas. Sääli on sairautta. Muuten mä oon vaan laiska läski! Mä en tahdo sääliä itseäni ja velloa itsesäälissä kotona, paeten tekosyiden varjolla sitä mikä tukee painon pudottamista. Mä tahdon tehdä täysillä sen mihin ryhdyn. Mä oon ryhtyny tiputtamaan nää läskit ja muuttumaan taas hennoks keijukaiseks ja siitä mä pidän myös kynsin hampain kiinni, ja teen kaikkeni jotta pääsen tavoitteeseeni! Mikään ei tule mun tielle enää. Ei etenkään tekosyyt! Mä oon syytelly mielessäni muita siitä miks oon taas läski, miksei musta oo pääsemään näistä läskeistä eroon. Oon kuvitellu sokeesti ja uskotellu itelleni et se on muiden syy. Ei se ole! Mä oon ite syöny. Mä oon ite mokannu. Mä oon lihonu ja se on vain ja ainoastaan mun läskiperseen syytä. Ei kukaan oo ollu mun laihtumisen tiellä, ei kukaan muu kuin minä ite. Valaistuneena asiasta mä suuntaan katseeni kohti laihempaa minua. :)

Päätä särkee. Mä teen tänään loppuun yhteiskuntaopin tehtävät. En siirrä niitä enää yhtään. Teen ne niin hyvin kun suinkin osaan. Ulkona on aurinkoinen sää ja se antaa voimaa taistella läpi tän läskeyden. Vielä mä näistä kiloistani eroon pääsen! :))