Töissä

Pääsin töihin. Ahdistaa vähemmän kun oon koneella eikä tarvii miettiä miltä näytän, jos hiihtelisin tuolla ns. "liikkeen" puolella missä kaikki näkis mut päästä varpaisiin. Tiskin takana oon turvassa.

Mä mietin yhtä tullutta kommenttia. Mun pitää ottaa nyt itseäni niskasta kiinni niin, että syön päivittäin jotain tai ainakin niin ettei tule "ylilyöntejä". En ahmi vaan syö turvaruokia sillonkun syön.. eli eilen ja toissapäivänä. Pystyn lopettamaan sen halutessani. Kaikesta syömisestä tulee paskaolo ja alkaa ahdistaa. Mua alkaa turvottaa ja lihon satakiloa vaikka söisin turvaruokiakin -ei ahmien- paastoamisen jälkeen. Mä lihon jokaisesta herneestä ja rusinasta, jonka syön. Se on nähty ja koettu! Mulla on suunnitelma ja mä aion toteuttaa sen. Mä tiiän, että menen kohti tavotettani, mutta tosi hitaasti. Haluaisin edetä nopeesti, mut en halua että homma kaatuun käsiin. Mä teen kaikkeni että pääsen tavoitteeseeni. Luuta ja nahkaa. Ei mitään muuta!
Läskiahdistuksesta huolimatta mä taistelen tieni takaisin laihaksi. Mä en luovuta. Mä en voi luovuttaa nyt enkä koskaan.

Mä kuljen sumussa enkä nää mitä ympärillä tapahtuu.

Mä olen sokea joka tarvitsee taluttajaa

muttei sitä saa.

Luut ja laihuus

Käsinkoskettelematon kauneus

Minä tulen

enkä palaa enää milloinkaan..